tiistai 11. joulukuuta 2018

Pelkäävä ihminen ei ole vapaa


Vietin  itsenäisyyspäivää kuten Suomi-neitokin. Itsenäisenä ja vapaana. Minua sitovat lait, asetukset, sopimukset, yleiset moraalikoodit ja totutut tavat, mutta en koe niiden liikaa rajoittavan itsenäisyyttäni ja vapauttani. En koe myöskään Suomi-neitoa liikaa rajoitettavan EU:n, YK:n, Ilmastosopimuksen ym. sitoutumuksien taholta. En oikein käsitä niitä henkilöitä, jotka ovat sitä mieltä, että itsenäisyyttä ei pitäisi juhlia, kun olemme menettäneet sen EU-jäsenyyden myötä. Minun muistini mukaan ennen EU:ta meillä oli kirjainyhdistelmä YYA, joka rajoitti Suomi-neitoa joissain perustavaa laatua olevissa asioissa enemmän kuin EU. Emme voineet valita edes presidenttiä kysymättä lupaa itärajan takaa. Ennen kaikkea muistan sen ahdistavan yhteiskunnallisen ilmapiirin, jonka tilalle otin mielelläni vapaamman ja raikkaamman henkäyksen toisesta ilmansuunnasta. Itse kuulun mieleluummin länsimaiseen eurooppalaiseen jengiin kuin kekkoslandialaisiin muinaissuomalaisiin.
YYA-sopimuksen ensimmäinen allekirjoitus 1948

"Työlki ellää, mut kaupal rikastuu"

Ihminen ei ole saari. Suomikaan ole saari, mutta Iso-Britannia on saari ja päätti haluta olla sitä ihan oikeasti. Ihmeen paljon saarena oleminen vaatii neuvotteluita ja sopimuskumppaneita. Pörssikurssit pomppivat samassa tahdissa kuin Theresa May Brysselin ja Lontoon väliä.  Koko EU varmasti hajoaa aikaa myöten ja sitten me kaikki pääsemme exitoitumaan. Itse toivon, että hajoaminen ei tapahdu ihan pian, sillä tällä hetkellä maailmassa tuntuu olevan härdelliä muutoinkin tarpeeksi.

Taloudelliset reunaehdot rajoittavat minun vapauttani ja itsenäisyyttäni. Samoin on Suomi-neidon laita. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt pätee niin pienen ihmisen kuin suuren valtionkin kohdalla. Suomi elää kaupasta ja sen pitäisi myydä enemmän kuin ostaa ja tienata enemmän kuin tuhlata. Yksinkertainen yhtälö, joka pätee omaan elämääni hyvin. Elon laskuopilla pärjään. Suomen lompakossa kolikonlaskenta on monimutkaisempaa. Elo ei riitä, tarvitaan monimutkaisia kalkyyleja ja Sipilän ekseleitä. Euron ongelmaksi osoittautuivat ne hiekkalaatikkokaverit, jotka eivät halua noudattaa leikin sääntöjä. He tuhlaavat enemmän kuin tienaavat, ostavat enemmän kuin myyvät ja heittävät lopuksi hiekkaa toisten silmille. Ei kivoja kavereita.

Fyysinen ja henkinen loukkaamattomuus

Naisen elämässä itsenäisyydellä ja vapaudella on ulottuvuus, joka liittyy fyysiseen ja henkiseen loukkaamattomuuteen ja turvallisuuteen. Suomessa 47 prosenttia yli 15-vuotiasta naisista on kokenut väkivaltaa. Ikävä kyllä naisen turvattomin paikka Suomessa on kotona, ei suinkaan pimeässä puistossa. Jos mies käyttää alkoholia, mahdollisuus kotiväkivaltaan kasvaa huomattavasti.
https://yle.fi/uutiset/3-7120461
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/233586/Katsauksia_28_Lehti_2018.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Toinen turvaton alue on työpaikalla. Mee too -kampanja toi näkyväksi kaikkien jo ennestään tunteman vallankäytön ja seksuaalisen alistamisen kuviot. Naiset joutuvat miehiä useammin työpaikallaan myös asiakkailta tulevan väkivallan kohteeksi. https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000005469305.html

Ikääntyminen ei ikävä kyllä suojaa väkivallalta ja kaltoinkohtelulta, sillä joka neljäs yli 60-vuotias suomalainen nainen saa kokea niitä lähimmäistensä tai hoitohenkilökunnan taholta.
https://www.avi.fi/documents/10191/0/V%C3%A4kivaltaEiKuviaMinna140130.pdf/4b76024e-3834-4d46-beb3-e698dca9d440

Vammaisuus ei myöskään saa seksuaalisen tai muun väkivallan tekijöitä heltymään. Päinvastoin, tutkimusten mukaan vammaiset naiset (etenkin laitoksessa asuvat kehitysvammaiset tai psyykkisesti vammautuneet) ovat selkeästi suuremmassa vaarassa kuin terveet  kanssasisarensa. Ikävä oli Kupittaan sairaalan tapaus, jossa kaltoin kohdeltiin vanhuspsykiatrisia potilaita. Eräs hoitaja sai törkeästä pahoinpitelystä vuoden ja kahden kuukauden ehdollisen rangaistuksen.
https://thl.fi/fi/web/vammaispalvelujen-kasikirja/vammaisuus-yhteiskunnassa/vakivalta-ja-vammaisuus/seksuaalinen-vakivalta-ja-vammaisuus
https://fi.wikipedia.org/wiki/Turun_kaupunginsairaalan_v%C3%A4%C3%A4rink%C3%A4yt%C3%B6kset

Suomessa paljastuu yli tuhat lasten seksuaalista hyväksikäyttöä vuodessa.

Viime päivien riipaiseva uutinen tulee Oulusta, jossa useat ulkomaalaistaustaiset miehet ovat raiskanneet ja hyväksikäyttäneet alaikäisiä tyttöjä. Muutama viikko sitten puhuttiin sokerideittailuista, jonka parista löytyy alaikäisiin kohdistuvaa hyväksikäyttöä ja ainakin yksi raiskaustutkinta. Kun hain tietoa lasten raiskauksista ja hyväksikäytöistä googlettamalla, tajusin, kuinka paljon niitä on ja kuinka nopeasti ne painuvat unohduksiin. Ehkä karmein ja ällöttävin oli Muuramen pedofiiliringin toiminta. Nuorin uhri oli tekohetkellä 1 v 3 kk ikäinen.

Päätekijä sai kymmenen vuoden tuomion, josta hän istui vain viisi vuotta. Lasten äiti todettiin alentuneesti syyntakeiseksi, joten hän sai lyhyemmän tuomion. Voivatko ihmiset, jotka käyttävät vauvaa seksuaalisiin tarkoituksiinsa, olla ikinä enää yhteiskuntakelpoisia vai pitäisikö heidät sulkea loppuiäkseen telkien taakse?

Hirviömäinen Jammu Siltavuori tappoi kaksi 8-vuotiasta tyttöä vuonna 1989. Hän oli aikaisemmin syyllistynyt useisiin lasten raiskauksiin, joista hänet oli tuomittu elinkautiseen vankeuteen. Hänet kuitenkin armahdettiin ja niin kaksi perhettä menetti pienet tyttärensä.

Silmiini osui juuri MTV:n uutinen marraskuun lopulla tuomitusta kolmekymppisestä miehestä, joka käytti hyväkseen parin vuoden ajan naisystävänsä tytärtä, joka oli 9-vuotias väkivallan alkaessa. Tuomio 3 vuotta vankeutta eli paha ihminen on puolentoista vuoden päästä taas markkinoilla. Jutussa haastatellaan rikosoikeuden professori Matti Tolvasta, joka selventää sitä, miksi sukupuoliyhteys 10-vuotiaan kanssa ei ole raiskaus. Siksi tietysti, että lakimme mukaan se ei ole raiskaus, jollei lapsi ole kieltäytynyt kunniasta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Muuramen_pedofiilirinki
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kolmekymppinen-mies-kaytti-seksuaalisesti-hyvakseen-naisystavansa-9-vuotiasta-tytarta-teot-jatkuivat-yli-vuoden-lapsi-nukkui-kun-mies-yritti-raiskata-hanet/7198136#gs.b4Ji45A

Netti rikollisineen tuntuu uhkaavan lapsia, mutta voi hyvänen aika sentään, niihin kuuluu lankeavan myös keski-ikäiset lemmenkipeät naiset. Minullekin on monta kertaa facessa tarjoutunut uniformuinen, komea, ulkomaalainen herrasmies ystäväksi. En ole vielä tarttunut syöttiin.
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/poliisi-varoittaa-suomalaisia-naisia-usan-armeijan-sotilaista-lukuisia-tapauksia-24199233

Viime päivien uutiset Salosta  kertovat, että pururadalla juoksevan tytön kimppuun käyminen puskista ei ole vain dekkarin juonta, vaan sitä tapahtuu ihan oikeasti. On tapahtunut kaksi kertaa vähällä aikaa. Itsenäisyyspäivänä Forssassa hakattiin tajuttomaksi 12-vuotias tyttö. Poikajengi asialla. Ohikulkijat napsivat pientareella lojuvasta tytöstä kuvia, jakoivat someen ja jatkoivat matkaansa.

On eräs väkivallan muoto, jossa naiset tekijänä vievät ykkössijan. Vuoden 2010  ja 2017 välillä surmattiin 39 alle 15-vuotiasta suomalaista lasta.  Oma  äiti surmasi lapsista 20  ja äitipuoli yhden lapsen. Isät jäivät tässä kisassa hopealle.

Perussuomalaisten vaalimunkki

Oulun raiskaajarinkiin ovat ottaneet kantaa kaikki tärkeät ja vähemmän tärkeät henkilöt pääministeriä myöten. Juha Sipilä ei muistaakseni ole kovin voimakkaasti ollut huolissaan lestadiolaispiireissä ilmi tulleisiin lasten hyväksikäyttöihin, mutta nyt ulkomaalaistaustaisten tapaus on vaalien alla kaikille poliitikoille kannanottoa vaativa asia. Perussuomalaisilla kävi tässä hyvä munkki. Vaalimunkki.
Teuvo Hakkarainen, tuo alati naisten kunniasta huolissaan oleva perussuomalainen valtiopäivämies, ehdotti viime vuonna jaettavaksi maahanmuuttajille pumpattavia barbaroita seksuaalisen paineen purkamiseen. Ei sitten älynnyt itse käyttää sellaista, vaan hyökkäsi työkavereidensa Päivi Räsäsen ja Veera Ruohon kimpuun. Hakkarainen nauttii edelleen kansalaisluottamusta ja edustajan palkkaa Suomen eduskuntalaitoksessa.
https://www.ksml.fi/kotimaa/Teuvo-Hakkarainen-ehdotti-eduskunnassa-pakolaismiehille-
pumpattavia-barbaroita/971741

Näin maallikosta tuntuu helpolta ratkaista, mitä tehdään vieraan maan kansalaisille, jotka tulevat tekemään meille rikoksia. Heidät on tietenkin oitis karkotettava pois  meidän maaltamme, eikä heitä pidä ikinä päästää takaisin. Mielestäni kansalaisuuden voi ottaa myös pois sellaisilta, jotka ovat sen saaneet aikuisena vasta. Suomessa syntyneet tai tänne lapsena muuttaneet ulkomaalaistaustaiset ovat mielestäni vähän eri juttu. Mutta mitä tehdään heille ja kantasuomalaisille raiskaajille, lasten hyväksikäyttäjille, vammaisten ja vanhusten kaltoinkohtelijoille, henkirikoksen tekijöille? Olisiko aika koventaa rangaistuksia? Olisiko tämä teema hyvä vaalimunkki?

Hallitus on tänä vuonna esittänyt rikoslakiin muutosta koskien lapsen raiskausta. Lähtökohtana on, että lapsi ei voi koskaan antaa pätevää suostumusta sukupuoliyhteyteen aikuisen kanssa eli sukupuoliyhteys lapsen kanssa olisi aina raiskaus. Törkeän sellaisen vankeusrangaistus olisi 4 - 12 vuotta vankeutta eli kahdella vuodella voisi edelleen selvitä lapsen elämän tuhoamisesta.
https://yle.fi/uutiset/3-10475107

SUOJELUSENKELI EI AUTA LASTA RAISKAAJAN KÄSISTÄ. KUKA AUTTAISI?

Lapsi, nainen, mies, joka elää väkivallan pelossa, ei ole itsenäinen ja vapaa, vaikka Suomi sitä onkin. Kun tutkin, luin ja kirjoitin kaikkea edellä olevaa, tulin hyvin uupuneeksi. Ehkä siksi, että itselläni on kokemusta itseeni kohdistuneesta pahasta ja olen elänyt väkivallan pelossa. Saattaakseni itseni takaisin tasapainoon kävin lukaisemassa vielä Suomen erinomaisuudesta useilla eri mittareilla mitattuna. Suomi on maailman turvallisin maa olla ja elää, vaikka mediaa seuraamalla tulee sellainen olo, että eihän tässä uskalla enää nokkaansa ulos pistää.
http://www.stat.fi/tup/satavuotias-suomi/suomi-maailman-karjessa.html






tiistai 27. marraskuuta 2018

Syksyn sävyt ja sanat

Rokokalliolla 6.10.2018 MRT
Syksyn sävyt
      viipyilevä lämpö
             kaukana sininen sees.
Rokokallio 6.10.2018 MRT
Harmaan kallion turva
       peruskivemme horjumaton
            voiman antaja ajast´aikainen.
Rokokallio 6.10.2018 MRT
Sammalten suojissa
      vahvistuvat vahverot
                            sienet suppiloineen.
Somerniemi 30.8.2018 MRT
  Tatti, tatti talleroinen
         paksujalka palleroinen
               kuka ehtii ensin?
Somerniemi MRT
Pokalla punapölkyksi
       kirveellä kiuasklapiksi
            lepästä lempeäksi löylyksi.
Oinasjärvi 30.8.2018
Vene vailla soutajaansa.
       Verkot ilman kokijaansa.
             Odotus.
Jokikunta 15.10.2018 MRT
   Pihlajalla talveen valmistautumisensa
          viljelijällä peltotyönsä
                oravalla kävynkeräilynsä.
Vihdin Kirkkojärven rantapolulla 19.10.2018 MRT
Syksyn lehtikeltaa
       vasten taivaan sineä
             auringon viimeiset säkenet.
Kirkkojärven rantapolulla 19.10.2018 MRT
Vaahteranlehti tai ihminen,
       maasta Sinä olet tullut,
              maaksi olet jälleen tuleva.
Laukaan hautausmaa 12.10.2018 MRT
 Muistolehdon lepoon, kukkakehtoon
        saatamme, siunaamme
                rakkaamme rauhaan rauenneet.
Vihdin kirkonkylä 26.11.2018 MRT
         
Aurinko,
     illan torkku, aamun torkku
           päivälläkin vetää peiton korvilleen.          


Vihdin Kirkkojärvi 21.11.2018 MRT
Harmaudessa, pimeydessä,
       hetkessä ennen kuolemaa
               on marraskuun mahti mieleemme.
       



torstai 15. marraskuuta 2018

Sisu ei kasva pumpulissa


Olen lukenut viime kuukausina monta naisista kertovaa kirjaa, jotka perustuvat todellisiin henkilöhahmoihin.

Sandra

Heidi Köngäksen Sandra oli torpparinvaimo sisällissodan keskellä. Hän jäi orvoksi ja joutui 9-vuotiaana huutolaiseksi pahoille ihmisille. Aikuisena hän löysi hyvän miehen, jonka kanssa hän perusti perheen. He pääsivät torppareiksi ja Sandra ajatteli, että hän ei voi suurempaa onnea elämässään ajatella. Toivorikas elämänvaihe katkesi, kun hänen miehensä pakotettiin punaisten kaartiin mukaan. Sandran elämässä alkoi ankara aika perheen elättäjän joutuessa sodan jälkeen vankileirille. Appiukko lahdattiin kylällä käydessään. Nälkä ja puute sekä ihmisten halveksunta tulivat Sandralle tutuiksi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Torppari#/media/File:Peasants_in_finland.jpg
Sisällissodan melskatessa ihan
nurkissa Sandran synnytys alkoi. Synnytys pitkittyi ja lapsi kuoli kohtuun. Lapsenpäästäjä joutui paloittelemaan vauvan kohdussa pienemmäksi, jotta sai kappaleet ulos. Äiti säästyi.

Mielensä menettänyt luurangon kaltainen aviomies tuli vankileiriltä aikanaan kotiin kuolemaan. Sandra syötti ja hoivasi, eikä antanut miehen kuolla. Sandran tarina on koruton ja kova tarina suomalaisesta naisesta, joka jaksoi epäinhimillisen taakan alla.
https://www.satakunnankansa.fi/a/200846190

Fanni

Tiedosto:Stalin Lenin jk.jpg
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Stalin_Lenin_jk.jpg

Fanni Helenius kertoo kirjassaan Pitkä etappi oman elämänsä tarinan. Hän lähti miehensä ja kahden pienen lapsensa kanssa rakentamaan työläisten taivasta Neuvostoliittoon 1930-luvun alussa. Taivas loppui heti rajan ylityksen jälkeen ja Fannin elämässä seurasi kahdenkymmenenneljän vuoden helvettti. Hän menetti miehensä ja molemmat lapsensa ja joutui vankileirille poliittisena vankina. Nälkä, huonot asumisolosuhteet, sairaudet, suru, epäoikeudenmukaisuus, pelko, epätoivo, kierot toverit, julmat viranomaiset, koti-ikävä, murhayritys, syöpä – niistä Fannin elämän muodostui 24 vuoden ajan Neuvostoliitossa, ja silti hän selvisi ja pääsi lopulta Suomeen takaisin. Fannin tarina on myöskin kova ja koruton tarina suomalaisesta naisesta, joka selvisi hengissä käsittämättömistä olosuhteista huolimatta.
https://www.epressi.com/tiedotteet/media/pitka-etappi-neuvosto-venajan-vieraana-1932-56-fanni-helenius.html

Tyyni

Kuvahaun tulos haulle new york vapaudenpatsas
https://pixabay.com/fi/patsas-vapaudenpatsas-nyc-new-york-2093827/



Teemu Luukan kirjan New Yorkin Uhmatar mukaan Tyyni Kalervo os. Hyryläinen, Sandran aikalaisia, valitsi ihan eri ilmansuunnan lähtiessään Suomen ankeutta ja köyhyyttä pakoon. Hän hyppäsi vuonna 1923 höyrylaivaan ja matkusti merten taakse aikomuksenaan rikastua ja nauttia vapaudesta. Ensin hän oli piikana Kanadassa ja sieltä hän loikkasi Yhdysvaltoihin laittomana siirtolaisena. Hän teki ankarasti töitä, säästi ahkerasti ja uskalsi tarttua tilaisuuteen, kun sellainen kohdalle tuli. Ensimmäisen ravintolansa hän osti lama-aikana vuonna 1932 Harlemista suomalaisten asuttamalta alueelta. Siellä hän myi lihapullia, kaalikääryleitä ja laitonta viinaa. Aikaa myöden hänestä tuli ravintolaimperiumin johtaja, joka seurusteli niin Suomen kun Yhdysvaltainkin merkkihenkilöiden kanssa. Tyyni kuoli 93-vuotiaana ja oli vielä kaksi viikkoa aikaisemmin töissä baarissaan. Tyynin tarina kertoo uskomattoman rohkeasta, vahvasta ja ennen kaikkea ahkerasta suomalaisesta naisesta.
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005837553.html

Manja

Kuvahaun tulos haulle evakot
https://www.flickr.com/photos/museovirastonkuvakokoelmat/21027810335
Heikki Turunen kertoo kirjassaan Nenkoset evakoiden elämästä Pohjois-Karjalan Juuassa. Juukaan saapui Suojärveltä raskaiden vaiheiden jälkeen evakoita, joita ei sinne todellakaan haluttu. Heitä haukuttiin aromustilaisiksi, ryssänuskoisiksi, maanvaivoiksi ja maanryöstäjiksi. Kirjan pääosassa on Manja Pelagea, joka avioitui juukalaisen ison talon pojan kanssa. Liittoa kutsuttiin sekaliitoksi, ja sitä ei katsottu hyvällä. Anoppi haukkui miniäänsä ryssän huoraksi. Appi puolestaan kähmi ohi mennessään Manjaa sieltä sun täältä. Tuore aviomies ryyppäsi ja kävi maksullisen naisen luona ja sillä välin Manja teki  ja hoiti lapsia. Hovilan isolla tilalla työt eivät loppuneet kesken, ja ilkeä anoppi teki miniänsä elämästä sietämätöntä. Ikääntynyttä Manjaa haastateltiin jossakin juhlassa evakoiden kohtelusta ja hän vastasi:

"On totta että valtio hoiti asiamme mallikkaasti. Mutta kansa vieroksui karjalaisia. Tietäisittepä, mitä meidän täytyi sietää ja mistä kaikesta piti luopua, että hyväksyttäisiin rakentamaan tätä maata teidän "oikeiden" suomalaisten rinnalla!"
Evakko-Manjan tarina kertoo suomalaisesta naisesta, joka joutuu kokemaan sota-ajan, jättämään kotinsa viholliselle, muuttamaan armon kerjäläiseksi vihamieliselle seudulle ja nöyrtymään kerta toisensa perään huonossa avioliitossa ja raatamaan pahan anopin silmän alla.
https://www.wsoy.fi/kirja/heikki-turunen/nenkoset/9789510434192

Tyttö Kalliosta

Kuvahaun tulos haulle latte
Lisää kuvateksti
Viimeksi luin Sisko Savonlahden kirjan nimeltä Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu. Huh, mikä loikka viime vuosisadan naisten taisteluista tämän päivän nuorehkon naisen elämään. Kirjan päähenkilö on helsinkiläinen 34-vuotias freelancer -toimittaja, joka asuu Kalliossa. Hän saa harvoin myytyä juttujaan medioihin. Hän suree suhteettoman tolkuttomasti juuri päättynyttä lyhyttä suhdettaan, ja käy terapiassa, jonka maksaa äiti ja Kela. Hän turvautuu toimeentulotukeen ja vanhempiensa luottokorttiin ainaisen rahapulan kourissa. Vanhempiensa seurassa hän käyttäytyy kuin pieni, kiukutteleva lapsi.

Hän haahuilee päivästä ja paikasta toiseen. Kirjan päähenkilön elämän pääroolissa on syöminen ja juominen. Kotona hän syö loputtomat määrät sipsejä dippikastikkeiden kera. Muutoin hän nauttii aamiaista, lounasta, iltapäiväkahveja, illallisia, iltapaloja, noutoruokaa, drinkkejä ja viiniä, trendikkäissä, etnisissä ravintoloissa. Lainarahalla. Hän haaveilee hyvästä työpaikasta, poikaystävästä, perheestä, ulkomaan matkoista, meikeistä ja vaatteista. Tinderistä hän löytää seksikumppaneita, ei haluamaansa tulevien lastensa isää.



Kirjan naisen ongelmat ovat siis ilottomuus (masennus), työttömyys, rahattomuus, avuttomuus, saamattomuus, näköalattomuus ja miehettömyys. Verrattuna noihin edellisten kirjojen naishenkilöihin häntä vaivaa myös sisuttomuus. Hänellä ei ole voimaa tarttua oman aluksensa ruoriin ja ryhtyä ohjaamaan sitä johonkin suuntaan.
https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512411412/ehka-tana-kesana-kaikki-muuttuu/

Minua on mietityttänyt aika lailla näiden eri naisten kohtalot ja selviytymiskeinot. Sisko Savonlahden kirjan nainen ei ole suoraan todellinen henkilö, mutta kirjailija kertoo kirjassa olevan paljon häntä itseään ja on todellista kuvausta tämän päivän kaupunkilaissinkkunaisen elämästä ja haasteista.

Matka punikkitorpan Sandrasta Kallion haahuilijasinkkuun on vuosissa sata ja henkisesti valovuosi. Me suomalaiset olemme saavuttaneet paljon hyvää tasa-arvon, koulutuksen, terveyden ja taloudellisen turvan suhteen. Paljon on sekä miesten että naisten sisua tarvittu tämän maan rakentamiseen nälän, pulan ja sotien jälkeen. Olemme rakentaneet hyvinvointiyhteiskunnan, joka tuottaa paljon hyvää ja tärkeää, mutta voiko olla niin, että sen hyvinvoinnin myötä ihmiset menettävät sisunsa? Puu, joka ei taimesta saakka myrskytuulessa karaistu, kaatuu isona pienestä henkäyksestä?
https://pxhere.com/fi/photo/829941
Suomalainen sisu on käsite, josta on jopa Wikipediassa oma lukunsa, jossa lainataan Sakari Pälsin tekstiä kirjasta Eräelämän perinteitä (1944). Kirjailija liittää
"sisun suomalaisten parituhatvuotisen raivauskauden aikana kehittyneeseen luonnonvoimia uhmaavaan yritteliäisyyteen ja raatajaluonteeseen. Pälsin mukaan sisu voitaisiin määritellä ”voimaksi, jolla yritetään mahdottomia, mutta ei epätoivoisesti taistellen eikä sokeasti purren”. Sisu ei ole ”desperadomieltä” eivätkä sille ole ominaista ”hysteeriseen järkkymykseen” pohjautuvat tehokkaat äkki-iskut. Näistä epäterveistä energian tiivistymistä sisu eroaa elämänuskalluksensa ja voitontoivonsa puolesta. Tiukassa paikassa sisu sanoo: mahdottomalta näyttää, mutta koetetaan kuitenkin. Ja sitten koetetaan – ja voitetaan.”
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sisu
Niinpä. Ehkä sisu ei kasva lattea litkimällä, mutta mikä ihme tappaa nuoresta naisesta elämänuskalluksen ja voitontoivon?

torstai 1. marraskuuta 2018

Itsemyötätunnosta lempeyttä elämään ja Surun suitsima suku

Kampin palvelutalossa
Olin viime viikolla kuuntelemassa ystäväni kanssa psykologi Tiina Ekmanin luentoa Lempeästi kohti itsensä ymmärtämistä. Tilaisuuden järjesti Naistenkartano ry ja se pidettiin Kampin palvelutalon juhlasalissa Helsingissä. Naistenkartanon tavoittena on vahvistaa naisten arkipäivän elämänhallintaa, ehkäistä naisten erilaisten varhaisvaiheen riippuvuuksien (päihteet, läheisriippuvuus, peliongelma) kehittymistä sekä tukea niistä irtaantumista.
https://www.naistenkartano.com/vertaistukea/novat-ohjelma/

Luennoitsija oli innostava ja puhui selkeän ymmärrettävästi. Melkein heti alkuunsa hän pyysi ottamaan naapuria kädestä kiinni, sulkemaan silmät ja pohtimaan tilanteita, jolloin on tullut kohdelluksi lempeästi. Koin tehtävän ensin ahdistavaksi. Jouduin pohtimaan pelkkää lempeä -sanaakin. Mitähän se mahtaa tarkoittaa? Nyt jälkeenpäin etsin Suomi-sanakirjasta määritelmän: hyväntahtoinen, suopea, sävyisä, leppoisa, lauhkea, anteeksiantava, hellä, hellävarainen, ystävällinen.

Kun istuin pidellen kaveriani kädestä, mieleeni nousi isäni silmät ja katse. Hän katsoi minua useimmiten lempeästi ja hyväksyvästi. Sitä katsetta en enää voi nähdä, mutta kuinka muisto lämmittikään mieltäni. Toivon, että itse olen edes hetkittäin jaksanut olla lempeä äiti. Koen joka tapauksessa saavani lapsiltani Suomi-sanakirjan sanojen mukaista lempeää kohtelua. Isoäitinä olen mielestäni hyvinkin lempeä. Isäni lisäksi elämässäni on tietty ollut muitakin miehiä. Heiltä sain lempeyttä, mutta aikaa myöten lempeä katse muuttui, ja kuten Marion Rung laulaa Rakkaus on hellyyttä, muuten se on mennyttä...

Terapeutti ja kouluttaja Heli Janhonen puhuu tarpeesta tulla näkyväksi. ”Kaikissa meissä on sisäänrakennettu tarve tulla näkyväksi. Pohdimme, onko toisille merkitystä, että olemme tässä? Olemmeko riittäviä vai pitäisikö meidän olla toisenlaisia? Luemme myös paljon toisten silmistä ja tulkitsemme katseesta, olemmeko merkittäviä tai erityisiä.”

Kuinka tärkeä siis olikaan se isäni lempeä katse, vaikka hänellä ei ollutkaan kuin yksi silmä. Toinen oli lasinen ja sen katse oli aina vakaan samanlainen. Yksikin silmä siis riittää lapsen näkyväksi tekemiseen. Olen ollut työelämässä tyky-tyhy- tilaisuuksissa, joissa on opetettu akateemisesti koulutetuille ihmisille, että työkaveria pitää katsoa silmiin ja tervehtiä aamulla töihin tullessa. Tärkeänä siis pidetään toisen näkyväksi tekemistä. Voimme jokainen harjoittaa sitä jokaisessa kohtaamisessamme.

Tiina Ekman esitteli luennolla meille monimutkaisen piirroksen ihmisestä, kehosta ja aivoista ja siitä kuinka kaikki vaikuttaa kaikkeen. Meillä on tunteita, jotka syntyvät jostakin tarpeesta ja tuntuvat kehossa. Tunteet aiheuttavat reaktioita ja käyttäytymistä. Itsensä ymmärtäminen lähtee tarpeiden ja tunteiden ymmärtämisestä ja siihen tarvitaan hyvää itsetuntemusta ja itsemyötätuntoa.

Heli Janhosen mukaan ”hyvä itsetuntemus on kykyä tunnistaa omia tunteitaan ja niihin liittyviä tarpeita sekä tietoisuutta siitä, miten oma historia ja kokemukset elämän varrelta vaikuttavat tunteisiin. Hyvinvointimme kannalta keskeistä on omien tunteiden hyväksyminen, olivatpa ne millaisia tahansa.”
https://www.naistenkartano.com/itsensa-hyvaksyminen-alkaa-itseen-tutustumisesta/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Larin_Paraske
Oman historian ja kokemuksien tiedostamisesta pääsen hyppäämään suoraan kirjallisuuspiirini ”läksyyn”. Luin tällä viikolla Eeva Litmasen kirjan Surun suitsima suku. Näyttelijä osallistui vuonna 2011 tv-ohjelmaan nimeltä Kuka oikein olet?, ja huomasi tuolloin, että hänen suvussaan on isoja asioita, joista hän ei tiedä mitään. Ohjelman jälkeen hän innostui tutkimaan karjalaisia juuriaan toden teolla.

Eeva Litmanen kertoo kirjassaan sukunsa tarinaa, jonka hän aloittaa isänisänsä äidinäidistä Larin Paraskesta. Runonlaulajan elämä oli erittäin köyhää ja vastuksia täynnä. Hän syntyi Inkerissä orjan lapseksi. Naimisiin hän pääsi Kannaksen  puolelle Vaskelaan, jossa ei ollut orjuutta, muutoin vain köyhää ja ankeata. Hän synnytti yhdeksän lasta, joista vain kolme selvisi aikuiseksi. Kerjuullakin hän joutui kulkemaan.

Parasken tytär Tatjana nai Tuomas Litmasen. He saivat Taneli-pojan, josta tuli Eeva Litmasen isänisä. Taneli avioitui Annan kanssa. Taneli taisteli vuonna 1918 punaisten puolella ja pakeni Venäjälle varman teloituksen pelossa. Perheelle alkoi entistäkin vaikeammat ajat.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Raudun_kaatuneita.jpg
Mielestäni oli hyvin mielenkiintoista lukea Eeva Litmasen kuvailua siitä, kuinka Anna ylitti rajaa milloin yksin, milloin lasten kanssa tavatakseen miestään. Välillä he vain huutelivat toisilleen rajajoen vastarannoilta. Välillä vaimo oli asumassa naapurimaassa. Monen monta kertaa hänet vangittiin ja kuulusteltiin ankarasti mahdollisena vakoilijana ja salakuljettajana. Lapset olivat kortteerissa milloin missäkin sukulaisissa. Anna kuljetti Tanelille kaikenlaista hyödykettä, ja joskus Taneli pystyi antamaan Annalle rahaa perheen elatusta varten.

Taneli ei pelkästään paennut rajan toiselle puolelle, vaan jatkoi siellä aktiivisena työläisten Paratiisin rakentajana ja toimi isänmaataan vastaan vakoojana. Anna saattoi osallistua asiakirjojen kuljettamiseen rajan yli.

Eeva Litmanen eli melkein seitsemänkymppiseksi siinä luulossa, että hänen isänisänsä oli kunnianarvoisa tullimies, joka joutui murhatuksi pidättäessään salakuljettajia. Suvussa oli vaiettu häpeällisestä isänmaanpetturista. Voi vain kuvitella, miltä tuntuu lueskella Kansallisarkistossa kuulustelupöytäkirjoja yms. asiakirjoja, joista selviää, minkälainen mies isoisä todella oli.

Taneli siis tapetttin ja Anna jäi yksin kolmen pienen lapsen kanssa. Naisen, varsinkin punikkilesken, ainoa sosiaaliturva tuohon aikaan oli mies, joten hän avioitui nopeasti uudelleen saaden miehen lisäksi bonuksena muutaman lapsen lisää. Uudesta liitosta syntyi vielä yksi yhteinen tytär. Uusikin mies veljineen oli sotkeutunut rajanylityksiin ja salakuljetuksiin, joten Anna ei vieläkään päässyt eroon viranomaisista. Anna joutui elämässään ihan liian koville, ja hän kovettui ja katkeroitui. Lapsenlapset muistavat hänet melko tiukkana mummelina.

Tanelin ja Annan poika Johannes oli Eeva Litmasen isä. Hänen elämästään löytyi myös yllätyksiä. Eeva tiesi ennestään, että hänen isänsä oli nuorena vankilassa puukotuksen vuoksi, mutta kuulustelupöytäkirjoista hän löysi toisenkin puukotuksen. Puukko ja pullo olivat 1930-luvun
lamalääke työttömien, kuljeskelevien miesten keskuudessa. Sodassa Johannes selvisi hyvin ja sai ansiomitalinkin. Johannes löysi Helminsä, he avioituvat ja saavat kolme lasta.

 Edellisten sukupolvien lapset jäivät jo varhain isättömiksi sotien, tappamisen ja sairauksien vuoksi, mutta Eevan perheeseen iski uusi tauti. Avioero, joka erotti lapset isästään. Äiti-Helmi oli hyvin katkera, eikä antanut lasten tavata isäänsä, joka oli viinaanmenevä ja muutti suoraan entisestä kodista uuden naisen luokse. Lapset saivat oman osansa äidin katkeruudesta.

Eeva Litmanen pystyy iän suoman kokemuksen ja sukunsa historiaa tutkimisen myötä ymmärtämään sekä Helmi-äitinsä että Anna-mummonsa kovuuden ja katkeruuden. Hän kykenee eläytymään isänsä kohtaloon punikkilapsena, jonka isä tapettiin, ja jonka elämä oli lapsena täynnä puutetta ja epävarmuutta, ja joka joutui sitten vielä sotaan moneksi vuodeksi.

Eeva osaa liittää oman itsensä ja tarinansa sukupolvien syiden ja seurausten ketjuun. Eeva Litmanen on hävennyt köyhää lapsuuttaan, omituista äitiään ja sitä, ettei hänellä ole koulutusta. Näyttelijä solmi kolme avioliittoa ja sai ensimmäisestä tyttären Karoliinan. Hän kertoo Kotilieden artikkelissa löytäneensä lapsen myötä itsestään herkkyyden, jonka hän oli kätkenyt lapsuudesta saakka. ”Ei meillä halattu koskaan, ei tietenkään. Ei ollut mitään sellaista lempeyskulttuuria, kunhan vain yritettiin selvitä, elää päivästä päivään." Onpa mukava sana. Lempeyskulttuuri.
https://kotiliesi.fi/ihmiset-ja-ilmiot/ihmiset/sukunsa-salat-selvittanyt-eeva-litmanen-ymmarran-laheisteni-ratkaisuja/

Yleisön naurattaja Eeva voi vihdoin päästää suvun surun suitset irti ja antaa itkulle luvan tulla. Eeva katuu, että ei kysellyt vanhemmiltaan enemmän asioista, ja hän tuntee syyllistyyttä siitä, että ei osannut paremmin ymmärtää vanhempiaan, silloin kun he vielä elivät.

Kuulostaa tutulta. Ainakin minulle. Kuinkas Sinulle?

http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Rikhardinkadun_kirjasto/Tapahtumat/Sukututkimus_Top_10(127792)










keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Kranssikurssilta kissanhoitajaksi, välillä planeetanpelastajaksi

Luomistyötä

Kotiuduttuani Peurungalta minua odotti Hiiden Opiston kranssikurssi.
Sunnuntaipäivä kului
rattoisasti ja joutuisasti opetellessani kranssinteon perusniksejä. Opin ainakin sen, että materiaalia tarvitaan paljon. Kävin keräämässä puolukan- ja mustikanvarpuja, oksia ja havuja mielestäni valtavat määrät, mutta eivät ne pitkälle riittäneet. Opin myös sen, että kannattaa katsoa jo metsässä, minkälaisia varpuja ja havuja mukaansa ottaa. Ei kannata ottaa räähkiä. Sain sentään isäni haudalle yhden kranssin valmiiksi ja puolikkaan laihan ovikranssin tehdyksi.


Kranssin pohjan teimme sanomalehtitötteröstä ja rautalangasta. Kranssi on kierrätys-ekologis-eettis-ekonominen tuote, mutta voisipa tuon rautalangan korvata jollakin biohajoavalla.

Rautalangan vääntäminen on myös aika raskasta puuhaa. Olin viiden tunnin jälkeen ihan väsynyt ja sormiani sekä niskaani särki. Oli kuitenkin vaivan väärtti se ruumiin kärsimys, sillä luonnon materiaalit, oman käden työ ja vapaus toteuttaa omaa näkemystään on elähdyttävää.


Isän kranssiin laitoin jäkälää, puolukan- ja mustikanvarpua, katajan-, vuorimännyn- ja
kuusenhavua.
Istutin kanervan kranssin keskelle.

Alla olevissa kuvissa on kurssikavereideni kauniita töitä. Heidän luovuutensa antoi minulle hyviä vinkkejä tuleviin kransseihini.






Opettajamme Sari Pankkosen sivuilta löytyy lisää kransseja.
https://fi.pinterest.com/pankkonen/kranssit/

Kissa- ja talonvahtina

Tyttäreni perhe lähti syyslomailemaan, ja minä pääsin heille kotimieheksi ja kissamummuksi. Tytti on harmaankirjava vanha rouva ja Hilma keltaraitainen tytönhupakko. Minulla oli hauskaa heidän kanssaan. Kovin huvittunut en tosin ollut öisin, kun Hilma luuli levottomia jalkojani maittaviksi saaliseläimiksi. Kun olin päivisin pois kissojen luota, minulla oli huono omatunto niiden hylkäämisestä. En voisi enää pitää mitään lemmikkiä, kun olen pehmennyt niin paljon. Lasteni perheissä kissoja on yhteensä viisi, joten pääsen rapsuttelemaan miukumaukuja tarpeen tullen.


Juurimusiikkia matkaharmonilla ja nyckelharpalla

avainviulu
Torstai-iltana olin Vihdin kirjastossa kuuntelemassa Juuri&Juuri -duon esittämää kansanmusiikkia, joka ei ole ollut ns. minun juttuni. Nyt menin, sillä haluan itselleni uusia kokemuksia, jotta syntyisi uusia näkemyksiä. Olikin se niin railakasta ja iloista menoa, että ihan kuulin, kuinka hämähäkin seitit rapisivat pois aivoistani musiikin mukana. Esiintyjinä lahjakkaat Emilia Lajunen, avainviulu (nyckelharpa), viulu ja laulu sekä Eero Grundstsröm, matkaharmoni ja huuliharppu. Linkistä löytyy musiikkinäyte heiltä. P.S. kirjasto on kiva, kun se järjestää ilmaiseksi hyvää kulttuuria kuntalaisille.

https://www.facebook.com/JuuriJuuriDuo/videos/649566721740409/

Kaikenlaista marssijaa ja marisijaa maan päällä

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:VartLandStatue.JPG
Lauantaina matkasin joukkoliikennevälineellä ystäväni kanssa Helsinkiin marssimaan ilmaston puolesta. Tarkoituksenamme oli käydä ensin Amos Rexin näyttelyssä, mutta nähdessämme jonon luovuimme ajatuksesta. Kävimme sen sijaan kahvilla ja pasteerailemassa Espalla. Runebergin patsaalle pysähdyimme ottamaan kuvia kauniista syysistutuksista.

Samalla patsaan luo marssi Pohjoismaisen vastarintaliikkeen edustajat, jotka asettuivat kunniavartioon patsaan luokse. Mahtoi Maamme -laulun runoilija ruuneperi ihmetellä, kun sai eteensä tummanpuhuviin rooliasuihin pukeutuneet militantit, jotka äkseerasivat kuin mitkäkin pellehermannit vihreävalkonuolilippujensa kanssa. Pohjoismainen vastarintaliike ajaa valkoista ylivaltaa, kansallissosialismia ja pohjoismaisen valtion perustamista. Mahtaisiko J.L.Runeberg lämmetä vastarintaliikepoikien ajatuksesta Suomen liittämiseksi naapurimaihin, sillä kansallisrunoilijamme oli ruotsinkielisyydestään huolimatta hyvin suomenmielinen ja isänmaallinen persoona. Porilaisten marssissa hän sanailee:
Suomi, maamme kotoinen,
et veren vuotamatta joudu koskaan väkivallan alle,
eikä iäss' ikien
tää kansa väisty, vapauttaan hyljäten.


Näimme Senaatintorilla yhden yksittäisen ikävän tyypin. Hän oli ns. kantasuomalainen, keski-ikäinen, vahvasti juopunut mies. Hän alkoi pottuilemaan Pekka Haavistolle, joka oli tietysti saapunut ilmastomarssille ja seisoi torilla meidän muiden seassa omana sympaattisena itsenään. Juopunut äijänkuvatus kirosi ja solvasi Haavistoa rumasti. Pekka otti tyynesti vastaan ryöpyn.


Senaatintorin äänentoisto epäonnistui, emmekä kuulleet puhujien ääntä kunnolla. Mielenkiintoisin puhuja oli mielestäni Ruotsista paikalle tullut 15-vuotias Greta Thunberg, joka ryhtyi koululakkoon kiinnittäkseen ruotsalaisten päättäjien huomion ilmastoasioihin.
 ”He kertoivat meille ilmastonmuutoksesta ja siitä, että se on vakava uhka tulevaisuudellemme. Mitä enemmän opin siitä, sitä enemmän mietin: jos tämä on niin vakavaa, miksemme puhu siitä ja yritä ratkaista sitä koko ajan”, Thunberg pohti We Don’t Have Time -ryhmän haastattelussa. 
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005802548.html

Totta tosiaan, miksi emme yritä ratkaista sitä? Viime viikkoina on useilta tahoilta kuulunut: ei saa syyllistää yksittäisiä kuluttajia. Miksi ei saisi syyllistää? Syyllisyys on erittäin hyödyllinen tunne silloin, kun on jotain korjattavaa tässä hetkessä, toisaalta syyllisyys on hyödytön tunne menneiden pohtimiseen. Ei kannata itkeä kaatunutta maitoa, mutta kannattaahan se pyyhkiä pois. Hups! pilattiin ilmasto, mutta kannattaisikohan lopettaa sen pilaaminen?

Kaikkien aikojen populistien yhteinen reinkarnaatio Timo Soini riensi kirjoittamaan plokissaan uskomatonta ympäristöskeidaa. Hän vastustaa lainsäädännöllä pakottamista ja väittää, että ihmiset pitävät ihan itse huolta ympäristönsuojelusta.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/vieraskolumnit/artikkeli-1.317835

Olen jyrkästi eri mieltä. Jos me pitäisimme, tilanne ei olisi ilmastoraportin mukainen. Itse olen katsellut Suomen meininkiä n. 60 vuotta, ja tänä aikana on määräyksillä ja säädöksillä saatu aikaan valtavaa muutosta ympäristönsuojelussa. Muutos ei olisi tapahtunut vapaaehtoisesti. ”Vanhaan, hyvään” aikaan ihmiset rakentelivat rottia kuhisevia likatunkioita, joihin kuskattiin puuhyyskän tuotokset ja muu jäte, parempiosaiset vesivessan omistajat laskivat tuotoksensa suoraan ojiin, metsään ja kaatopaikoille roudattiin kaikki sen kummemmin lajittelematta ja kierrättämättä, avonaiset kaatopaikat levittivät sulotuoksuaan kilometrien päähän ja rotat sielläkin viihtyivät ja lisääntyivät, tehtaat päästivät ilmaan sekä vesistöihin kaikkea kamalaa, meriä ja järviä pidettiin hyvinä loppusijoituspaikkoina ongelmajätteille, auton bensa lyijy lannoitti tienvieripellot ja -metsät jne.......... Lista on loputon. Tämän ajatteleminen antaa itselleni toivoa, sillä asioihin voi vaikuttaa. Me pienet teemme pieniä tekoja ja isot tekevät isoja.

Kirjoituksensa lopuksi Timo Soini kertoo pääsevänsä taivaaseen. Kivat hänelle. Minusta vaikuttaa vahvasti siltä, että ruotsalainen 15-vuotias koululainen on fiksumpi kuin meidän ulkoministerimme, joka ei näytä ottavan poliittista vastuutaan ja valtaansa kovin vakavasti. Soinilla riittää härskiyttä puhua viherhumpasta ja vouhottamisesta samaan hengen vetoon taivaaseen pääsemisensä kanssa.

Ai niin - typerin argumentti olla tekemättä mitään on: No, mutku ne kiinalaisetkaan ei.....
Se on lapsen puhetta se.