tiistai 11. joulukuuta 2018

Pelkäävä ihminen ei ole vapaa


Vietin  itsenäisyyspäivää kuten Suomi-neitokin. Itsenäisenä ja vapaana. Minua sitovat lait, asetukset, sopimukset, yleiset moraalikoodit ja totutut tavat, mutta en koe niiden liikaa rajoittavan itsenäisyyttäni ja vapauttani. En koe myöskään Suomi-neitoa liikaa rajoitettavan EU:n, YK:n, Ilmastosopimuksen ym. sitoutumuksien taholta. En oikein käsitä niitä henkilöitä, jotka ovat sitä mieltä, että itsenäisyyttä ei pitäisi juhlia, kun olemme menettäneet sen EU-jäsenyyden myötä. Minun muistini mukaan ennen EU:ta meillä oli kirjainyhdistelmä YYA, joka rajoitti Suomi-neitoa joissain perustavaa laatua olevissa asioissa enemmän kuin EU. Emme voineet valita edes presidenttiä kysymättä lupaa itärajan takaa. Ennen kaikkea muistan sen ahdistavan yhteiskunnallisen ilmapiirin, jonka tilalle otin mielelläni vapaamman ja raikkaamman henkäyksen toisesta ilmansuunnasta. Itse kuulun mieleluummin länsimaiseen eurooppalaiseen jengiin kuin kekkoslandialaisiin muinaissuomalaisiin.
YYA-sopimuksen ensimmäinen allekirjoitus 1948

"Työlki ellää, mut kaupal rikastuu"

Ihminen ei ole saari. Suomikaan ole saari, mutta Iso-Britannia on saari ja päätti haluta olla sitä ihan oikeasti. Ihmeen paljon saarena oleminen vaatii neuvotteluita ja sopimuskumppaneita. Pörssikurssit pomppivat samassa tahdissa kuin Theresa May Brysselin ja Lontoon väliä.  Koko EU varmasti hajoaa aikaa myöten ja sitten me kaikki pääsemme exitoitumaan. Itse toivon, että hajoaminen ei tapahdu ihan pian, sillä tällä hetkellä maailmassa tuntuu olevan härdelliä muutoinkin tarpeeksi.

Taloudelliset reunaehdot rajoittavat minun vapauttani ja itsenäisyyttäni. Samoin on Suomi-neidon laita. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt pätee niin pienen ihmisen kuin suuren valtionkin kohdalla. Suomi elää kaupasta ja sen pitäisi myydä enemmän kuin ostaa ja tienata enemmän kuin tuhlata. Yksinkertainen yhtälö, joka pätee omaan elämääni hyvin. Elon laskuopilla pärjään. Suomen lompakossa kolikonlaskenta on monimutkaisempaa. Elo ei riitä, tarvitaan monimutkaisia kalkyyleja ja Sipilän ekseleitä. Euron ongelmaksi osoittautuivat ne hiekkalaatikkokaverit, jotka eivät halua noudattaa leikin sääntöjä. He tuhlaavat enemmän kuin tienaavat, ostavat enemmän kuin myyvät ja heittävät lopuksi hiekkaa toisten silmille. Ei kivoja kavereita.

Fyysinen ja henkinen loukkaamattomuus

Naisen elämässä itsenäisyydellä ja vapaudella on ulottuvuus, joka liittyy fyysiseen ja henkiseen loukkaamattomuuteen ja turvallisuuteen. Suomessa 47 prosenttia yli 15-vuotiasta naisista on kokenut väkivaltaa. Ikävä kyllä naisen turvattomin paikka Suomessa on kotona, ei suinkaan pimeässä puistossa. Jos mies käyttää alkoholia, mahdollisuus kotiväkivaltaan kasvaa huomattavasti.
https://yle.fi/uutiset/3-7120461
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/233586/Katsauksia_28_Lehti_2018.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Toinen turvaton alue on työpaikalla. Mee too -kampanja toi näkyväksi kaikkien jo ennestään tunteman vallankäytön ja seksuaalisen alistamisen kuviot. Naiset joutuvat miehiä useammin työpaikallaan myös asiakkailta tulevan väkivallan kohteeksi. https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000005469305.html

Ikääntyminen ei ikävä kyllä suojaa väkivallalta ja kaltoinkohtelulta, sillä joka neljäs yli 60-vuotias suomalainen nainen saa kokea niitä lähimmäistensä tai hoitohenkilökunnan taholta.
https://www.avi.fi/documents/10191/0/V%C3%A4kivaltaEiKuviaMinna140130.pdf/4b76024e-3834-4d46-beb3-e698dca9d440

Vammaisuus ei myöskään saa seksuaalisen tai muun väkivallan tekijöitä heltymään. Päinvastoin, tutkimusten mukaan vammaiset naiset (etenkin laitoksessa asuvat kehitysvammaiset tai psyykkisesti vammautuneet) ovat selkeästi suuremmassa vaarassa kuin terveet  kanssasisarensa. Ikävä oli Kupittaan sairaalan tapaus, jossa kaltoin kohdeltiin vanhuspsykiatrisia potilaita. Eräs hoitaja sai törkeästä pahoinpitelystä vuoden ja kahden kuukauden ehdollisen rangaistuksen.
https://thl.fi/fi/web/vammaispalvelujen-kasikirja/vammaisuus-yhteiskunnassa/vakivalta-ja-vammaisuus/seksuaalinen-vakivalta-ja-vammaisuus
https://fi.wikipedia.org/wiki/Turun_kaupunginsairaalan_v%C3%A4%C3%A4rink%C3%A4yt%C3%B6kset

Suomessa paljastuu yli tuhat lasten seksuaalista hyväksikäyttöä vuodessa.

Viime päivien riipaiseva uutinen tulee Oulusta, jossa useat ulkomaalaistaustaiset miehet ovat raiskanneet ja hyväksikäyttäneet alaikäisiä tyttöjä. Muutama viikko sitten puhuttiin sokerideittailuista, jonka parista löytyy alaikäisiin kohdistuvaa hyväksikäyttöä ja ainakin yksi raiskaustutkinta. Kun hain tietoa lasten raiskauksista ja hyväksikäytöistä googlettamalla, tajusin, kuinka paljon niitä on ja kuinka nopeasti ne painuvat unohduksiin. Ehkä karmein ja ällöttävin oli Muuramen pedofiiliringin toiminta. Nuorin uhri oli tekohetkellä 1 v 3 kk ikäinen.

Päätekijä sai kymmenen vuoden tuomion, josta hän istui vain viisi vuotta. Lasten äiti todettiin alentuneesti syyntakeiseksi, joten hän sai lyhyemmän tuomion. Voivatko ihmiset, jotka käyttävät vauvaa seksuaalisiin tarkoituksiinsa, olla ikinä enää yhteiskuntakelpoisia vai pitäisikö heidät sulkea loppuiäkseen telkien taakse?

Hirviömäinen Jammu Siltavuori tappoi kaksi 8-vuotiasta tyttöä vuonna 1989. Hän oli aikaisemmin syyllistynyt useisiin lasten raiskauksiin, joista hänet oli tuomittu elinkautiseen vankeuteen. Hänet kuitenkin armahdettiin ja niin kaksi perhettä menetti pienet tyttärensä.

Silmiini osui juuri MTV:n uutinen marraskuun lopulla tuomitusta kolmekymppisestä miehestä, joka käytti hyväkseen parin vuoden ajan naisystävänsä tytärtä, joka oli 9-vuotias väkivallan alkaessa. Tuomio 3 vuotta vankeutta eli paha ihminen on puolentoista vuoden päästä taas markkinoilla. Jutussa haastatellaan rikosoikeuden professori Matti Tolvasta, joka selventää sitä, miksi sukupuoliyhteys 10-vuotiaan kanssa ei ole raiskaus. Siksi tietysti, että lakimme mukaan se ei ole raiskaus, jollei lapsi ole kieltäytynyt kunniasta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Muuramen_pedofiilirinki
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kolmekymppinen-mies-kaytti-seksuaalisesti-hyvakseen-naisystavansa-9-vuotiasta-tytarta-teot-jatkuivat-yli-vuoden-lapsi-nukkui-kun-mies-yritti-raiskata-hanet/7198136#gs.b4Ji45A

Netti rikollisineen tuntuu uhkaavan lapsia, mutta voi hyvänen aika sentään, niihin kuuluu lankeavan myös keski-ikäiset lemmenkipeät naiset. Minullekin on monta kertaa facessa tarjoutunut uniformuinen, komea, ulkomaalainen herrasmies ystäväksi. En ole vielä tarttunut syöttiin.
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/poliisi-varoittaa-suomalaisia-naisia-usan-armeijan-sotilaista-lukuisia-tapauksia-24199233

Viime päivien uutiset Salosta  kertovat, että pururadalla juoksevan tytön kimppuun käyminen puskista ei ole vain dekkarin juonta, vaan sitä tapahtuu ihan oikeasti. On tapahtunut kaksi kertaa vähällä aikaa. Itsenäisyyspäivänä Forssassa hakattiin tajuttomaksi 12-vuotias tyttö. Poikajengi asialla. Ohikulkijat napsivat pientareella lojuvasta tytöstä kuvia, jakoivat someen ja jatkoivat matkaansa.

On eräs väkivallan muoto, jossa naiset tekijänä vievät ykkössijan. Vuoden 2010  ja 2017 välillä surmattiin 39 alle 15-vuotiasta suomalaista lasta.  Oma  äiti surmasi lapsista 20  ja äitipuoli yhden lapsen. Isät jäivät tässä kisassa hopealle.

Perussuomalaisten vaalimunkki

Oulun raiskaajarinkiin ovat ottaneet kantaa kaikki tärkeät ja vähemmän tärkeät henkilöt pääministeriä myöten. Juha Sipilä ei muistaakseni ole kovin voimakkaasti ollut huolissaan lestadiolaispiireissä ilmi tulleisiin lasten hyväksikäyttöihin, mutta nyt ulkomaalaistaustaisten tapaus on vaalien alla kaikille poliitikoille kannanottoa vaativa asia. Perussuomalaisilla kävi tässä hyvä munkki. Vaalimunkki.
Teuvo Hakkarainen, tuo alati naisten kunniasta huolissaan oleva perussuomalainen valtiopäivämies, ehdotti viime vuonna jaettavaksi maahanmuuttajille pumpattavia barbaroita seksuaalisen paineen purkamiseen. Ei sitten älynnyt itse käyttää sellaista, vaan hyökkäsi työkavereidensa Päivi Räsäsen ja Veera Ruohon kimpuun. Hakkarainen nauttii edelleen kansalaisluottamusta ja edustajan palkkaa Suomen eduskuntalaitoksessa.
https://www.ksml.fi/kotimaa/Teuvo-Hakkarainen-ehdotti-eduskunnassa-pakolaismiehille-
pumpattavia-barbaroita/971741

Näin maallikosta tuntuu helpolta ratkaista, mitä tehdään vieraan maan kansalaisille, jotka tulevat tekemään meille rikoksia. Heidät on tietenkin oitis karkotettava pois  meidän maaltamme, eikä heitä pidä ikinä päästää takaisin. Mielestäni kansalaisuuden voi ottaa myös pois sellaisilta, jotka ovat sen saaneet aikuisena vasta. Suomessa syntyneet tai tänne lapsena muuttaneet ulkomaalaistaustaiset ovat mielestäni vähän eri juttu. Mutta mitä tehdään heille ja kantasuomalaisille raiskaajille, lasten hyväksikäyttäjille, vammaisten ja vanhusten kaltoinkohtelijoille, henkirikoksen tekijöille? Olisiko aika koventaa rangaistuksia? Olisiko tämä teema hyvä vaalimunkki?

Hallitus on tänä vuonna esittänyt rikoslakiin muutosta koskien lapsen raiskausta. Lähtökohtana on, että lapsi ei voi koskaan antaa pätevää suostumusta sukupuoliyhteyteen aikuisen kanssa eli sukupuoliyhteys lapsen kanssa olisi aina raiskaus. Törkeän sellaisen vankeusrangaistus olisi 4 - 12 vuotta vankeutta eli kahdella vuodella voisi edelleen selvitä lapsen elämän tuhoamisesta.
https://yle.fi/uutiset/3-10475107

SUOJELUSENKELI EI AUTA LASTA RAISKAAJAN KÄSISTÄ. KUKA AUTTAISI?

Lapsi, nainen, mies, joka elää väkivallan pelossa, ei ole itsenäinen ja vapaa, vaikka Suomi sitä onkin. Kun tutkin, luin ja kirjoitin kaikkea edellä olevaa, tulin hyvin uupuneeksi. Ehkä siksi, että itselläni on kokemusta itseeni kohdistuneesta pahasta ja olen elänyt väkivallan pelossa. Saattaakseni itseni takaisin tasapainoon kävin lukaisemassa vielä Suomen erinomaisuudesta useilla eri mittareilla mitattuna. Suomi on maailman turvallisin maa olla ja elää, vaikka mediaa seuraamalla tulee sellainen olo, että eihän tässä uskalla enää nokkaansa ulos pistää.
http://www.stat.fi/tup/satavuotias-suomi/suomi-maailman-karjessa.html