Sydänsyksyä joulukuussa

Yllä oleva näky sykähdytti sydäntäni tänään aamulenkillä. Minulle se symboloi vahvasti viimeisen parin vuoden tallusteluani. Kerroin toukokuussa blogissani Erosta eheäksi -kurssista, jossa eron jälkeistä prosessia kuvattiin muutoksen virtana ja koskenlaskuna, jossa on erinäisiä kiviä ja tyrskyjä koettavaksi matkalla.
https://ehtooboxinnainen.blogspot.fi/2017/05/palasin-eilen-kuuden-paivan-erosta.html

Kuva kertoo, missä nyt olen menossa. Olen laskenut kosken ja sydämeni on ajautunut kuivalle maalle alajuoksulla. Se on naarmuuntunut, mutta ehjä ja punainen väri kertoo, että vielä siellä verikin virtaa. Kuvassa on ruskeita lehtiä, jotka kertovat kuolemasta. On myös vihreitä ruohoja, jotka kertovat elämästä. Kuran ja saven päällä virtaava vesi on kirkasta ja kaunista.

Voimieni elpymisestä kertonee se, että olen viime aikoina innostunut ”rumsteeraamaan” Ehtooboxiani. Innostus alkoi ikkunaremontista, jossa vanhat 70-lukulaiset ällön ruskeat ikkunat ja ovet vaihdettiin uusiin ja valkoisiin. Uskomatonta, kuinka uudistus valaisi huoneeni ja ihan kuin avasi laajemman näkymän koko elämään ja maailmaan. Ryhdyin samoin tein pohtimaan, kuinka saisin 25,5 neliötäni paremmin toimiviksi ja avaramman tuntuiseksi.

Hankin sisään muuttaessani hätäpäissäni liian suuren ruokapöytäkaluston, joka on hallinnut liikaa koko kotiani.  Iso ruokapöytä edusti minulle perheyhteyttä. Ajattelin, että jonkinlainen mummula on säilytettävä, vaikka tila olisi kuinka pieni tahansa. Tämä mummola-asia on kovin kipeä paikka monille meille vanhana eronneille naisille, jotka joudumme luopumaan entisistä asumisista ja olemisista. Minulla ei onneksi ollut ennestäänkään isoa, punaista maalaistaloa ihanine pihapiireineen ja jännittävine ullakoineen. Kipeää kuitenkin tekee ja epäonnistunut olo tulee, kun ei ole oikein minkäänlaisia puitteita tarjota jälkipolville.

Nyt luovuin siitäkin mummolan symbolista. Se vei liikaa tilaa ja minun on kuitenkin elettävä omaa elämääni ja arkipäivääni, eikä roikuksia lasten ja lastenlasten visiittejä varten. Sain kierrätyslöytönä ihanan kulmapöytäsysteemin ja ostin Ikeasta työtuolin sekä laatikoston pöydän alle. Nyt minulla on toisessa päässä pöytää ruokapöytä, toisessa päässä toimistopöytä ja keskellä hyvää tilaa hömpötyksille, kuten vaikkapa joulutontulle.

Keittiöni on boxin yhdellä seinällä ja siinä on kaikki mitä tarvitsen.  Jouduin ottamaan alakaapista alimman hyllyn työtoimistoksi ja yläkaapista kaksi hyllyä kirjojani varten. Suuresta kirjamäärästä  olen luopunut jo aikaisempien muuttojen yhteydessä. Ja uskokaa tai älkää, astioitakaan ei tarvitse läheskään niin paljon kuin luulette.

Sänkyni ei mahdu alkoviin, joka on leveydeltään vanhan standardin mukainen eli 190 cm. Pestasin juuri remonttireiskan, joka lupasi lyhentää sänkyni, jolloin saan sen alkoviin toisin päin ja taas saan tilantuntua lisää. Varmasti 163 senttinen varteni mahtuu mainiosti lyhennettyyn versioon.

Vaatehuonetta olen myös järkiperäistänyt. Järkiperäistämiseen kuuluu tietysti kaiken turhan karsiminen. Olen sortteerannut monta pahvilaatikkoa, joissa on asiapapereita, valokuvia, lasten piirustuksia ja kutsu- ja kiitoskortteja. Siis paljon muistoja. Olen repinyt asiakirjoja, jotka koskevat asuntokauppoja ja -velkoja, avioerotuomiokirjoja, lasten elatus- ja tapaamissopimuksia sekä kaikenlaisia sairaus- ja kuntoutuskertomuksia ja röntgenkuvalausuntoja. Olen plarannut koulu-, kurssi- ja työtodistuksiani, neuvolakortteja ja lasten kaste- ja koulutodistuksia. Valokuvissa kulkee kotieni kirjo ja elämäni ihmisten kavalkadi. Niin kuolleiden kuin elävienkin. Ilon, onnen, surun, ikävän, rakkauden, ylpeyden, kiitollisuuden ja riittämättömyyden tunteet täyttivät mieleni valokuvia katsellessa.

Löysin papereiden joukosta runoja, joista eräs Pentti Saarikosken runo oli raastavan koskettava muuttaessani Ehtooboxiin.

             Elämäni talossa ovet ovat kapeat,
             huoneesta toiseen ei pääse suurten kantamusten kanssa,
             jotakin pitää jättää jokaisen oven eteen,
             elämäni talossa on kuljettava näin
             ja ovet ovat kerta kerralta kapeampia ja matalampia...

Saarikoski ei tietenkään tarkoita talon fyysistä kokoa, mutta kyllä tämä runo sopi minulle niin henkisesti kuin fyysisestikin. Paljon on kantamuksia jätettävä jälkeensä ja paljon on niskaansa nöyristettävä, jotta mahtuu yhä pienemmistä ovista sisään. Samalla on hyväksyttävä se, että minun asumukseni eli elämäni nyt vain sattuu olemaan tällainen. Samoin on hyväksyttävä sekin, että tämä mummula nyt vain sattuu olemaan tällainen. Ehkä mummulassa tärkeintä kuitenkin on mummu. Eihän hänen tarvitse olla yhtä pieni ja ahdas kuin asumuksensa.

Oman elämisensä ja asioidensa järjestäminen ja suunnitteleminen antaa hallinnantunnetta ja voimaa sekä vahvistaa itsetuntoa. Kyllä tässä pärjätään. Papereiden ja valokuvien sortteeraaminen auttaa jäsentämään oman elämän vaiheita. Tuota on ollut, tullut ja mennyt. Tältä se minun elämäni talo on tähän mennessä näyttänyt. Rakennus ei ole vielä valmis. Ovia on vielä avattavana ja varmaan suljettavanakin. Joku ovi on aina raollaan.