Nälkävuosi

Kanneljärven opistossa oli viime lauantaina kirjallisuusseminaari, jonka teemana oli Kirjallisuus on Lohjan kaunistus. Nimi viittaa Lohjan seudun kirjailijoista rikkaaseen historiaan. Eeva Joenpelto on eräs heistä. Hän testamenttasi kirjailijakotinsa kirjailijoiden käyttöön. Vuosina 2012 – 2016 siellä asuivat kirjailijat Aki ja Milla Ollikainen. Vuonna 2012 ilmestyi Aki Ollikaisen Finlandia -ehdokas Nälkävuosi, jonka ostin seminaarista. Kevyt kirja painoltaan, mutta hyytävän painava sisällöltään.
Romaani kertoo Suomen viimeisimmästä nälkäkatastrofista ja vuoden 1867 katoa seuranneesta vuodesta. Kirjassa seurataan nälkävuotta muutaman eri ihmisryhmän edustajan kautta.

Kaikkia suomalaisia nälkä ei koskettanut, mutta kerjäläisten mukana kulkevat taudit tarttuivat kylläisiinkin. Leivän loppumisen tai pelkän pelonkin myötä voi kadota myös ihmisyys. Nälkä kuorii lihat luun ympäriltä, ryöstää ihmisarvon ja sammuttaa sielusta kauneuden ja hyvyyden. Jäljelle ei jää kuin eloonjäämisvietti, kunnes sekin sammuu. Ollikaisen kirjan mukaan ihmisyys katosi niiltäkin, joiden vatsa oli täynnä. Teitä pitkin hoippuvan satatuhatpäisen kerjäläisen joukko pelotti ja säälitti. Kristilliseen tapaan kuului auttaa hädässä olevaa, mutta autettavien suuri määrä nujersi lopulta hyvätkin.

Viimeisestä suuresta nälänhädästä on kulunut 150 vuotta. Maanviljelystä sai tuolloin elantonsa 90 prosenttia väestöstä. Ei siis ihme, että katovuosia seurannut nälkä pienensi kansaamme 8 prosentilla. Tänä päivänä se tarkoittaisi 440 393 suomalaisen väestökatoa. Oma sukuni on kotoisin Pohjois-Karjalan Juuasta, jossa asukkaita oli tuolloin n. 7000. Vuonna 1868 Juuassa kuoli yhteensä n. 718 henkilöä, joista alle kymmenvuotiaita arvellaan olleen 277. Luulenpa, että Tuoni poikkesi myös aika moneen minunkin sukuni mökkiin. Yleisin kuolinsyy ei suinkaan ollut nälkä, vaan suurin osa menehtyi erilaisiin tauteihin. Isänisäni Matti Turunen syntyi Ahmovaaralla Mäkelän talossa tammikuussa 1870 eli heti pahimman hädän jälkeen. Niin lähellä nämä tapahtumat siis kuitenkin ovat. Juuan hautausmaalla on muistomerkki nälkään kuolleille. Juuri Pohjois-Karjalassa kuvataan Aki Ollikaisen Nälkävuoden pohjalta elokuva ensi talvena.

Robert Ekman: Kerjäläisperhe maantiellä v. 1860

Verkkolehti Pielisen aallot kertoo Juuan vuoden 1867 tilanteesta ”Toukokuussa maassa oli hanki ja Pielisen jäällä voitiin ajaa vielä kesäkuussakin. Heikki Kokkosen Juuan pitäjähistorian mukaan jäät lähtivät Pielisestä juhannusviikolla.Toukotyöt myöhästyivät pahasti ja karjanrehu loppui.Lumen alta jouduttiin etsimään sammalta ja kanervaa kotieläinten ravinnoksi.Kesä oli lyhyt ja lämmin, mutta halla vei kypsymättömän viljasadon syksyllä.Niinpä nälkäkatastrofin ainekset olivat kasassa. Monet taudit levisivät nopeasti kuten kuume, punatauti ja horkka. Karjan määrä väheni ja suurimmatkin maatilat köyhtyivät. Valtio opetti kansalaisia käyttämään korvikkeita kuten tekemään leipää sammaleesta, petäjän kuoresta (pettuleipä) ja olkisilpusta.”
http://www.peda.net/en/magazine/juuka/poikolankoulu?m=content&a_id=28

Suomalainen Wirallinen Lehti nro 32 14.3.1868:
Kaksi huolestunutta juukalaista kertoo hankalasta tilanteesta, kun syksyllä valittu "kunnallishallituksen" esimies ei ollutkaan ottanutkaan mitään toimia vastaan, eikä vaivaishoitoa voitu järjestää. "Kokousta ei voi pitää, hätämme on suuri, monta kanssaweljeä ja sisarta nälkä on saattanut tuonelaan ja sinne joutuu monta wielä kun ei edes nytkään saatu ilmoittaa suurta hätäämme armolliselle esiwallalle."

http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/420006?page=2&term=Juuasta&term=n%C3%A4lk%C3%A4

Tämän päivän silmillä katsottuna pettuleipä tuntuu karulta muonalta, mutta eihän sitäkään nälkävuosina kaikille suotu. Kirsi Nevalan pro gradun (Kerjäläisiä ja jauhomattoja – 1860-luvun nälkävuodet muistitietoaineistoissa) mukaan torppareiden sopimukseen kuului metsänkäyttöoikeus, mutta tilattomilla ei tällaista oikeutta ollut. Muistitietoaineistoissa tämä tulee hyvin esille kertomuksessa, jossa  pappi paheksui saarnastuolistaan kirkkokansalle, kuinka pappilan metsästä oli käyty luvattomasti kiskomassa pettua. Papit markkinoivat mielellään ajatusta, että katovuodet olivat

Jumalan rangaistus kansalle, jonka oli nöyrryttävä, jotta Jumala antaisi taas hyvän satovuoden. Oli siis nöyrryttävä, eikä mentävä järsimään papin petäjiä. Lasten satusetä Sakari Topelius kirjoitti syksyllä 1868 kiitoslaulun köyhiä lapsia varten, jotta nämä ymmärtäisivät nälänhädän olleen Jumalan tahto ja rangaistus. Rikkaiden lapsille ei ilmeisesti ollut syytä väsätä kiitoslaulua. Jäivät Jumalan koston ulkopuolelle.

Satusetä Edelfeltin ja Taivaan isä Michelangelon taiteilemana

  Köyhäin lasten kiitoslaulu                  

Yli meidän sekä maamme, oi,
näät Herra rangaistuksen toi,
kun hänet unhotimme,
vaikk’ kyllin kaikkea hän soi.

Kodista meidät pienoiset
vei mieron teille askelet,
ja Herra yksin tiesi,
miss’ yöksi saimme vuotehet.

Vei tiemme tyhjiin pöytihin,
– ken säälii, ken on kovakin –
yösäässä kiertelimme
kuin pyrypilvet talvisin.
               ----

Hesarin artikkelissa 7.7.2016 kerrotaan Riikasta ja köyhän lapsiperheen nykypäivästä. Riikka saa kerrankin ihka uuden paidan ja menee ylpeänä kouluun, jossa häntä "haukuttiin kerjäläiseksi ja köyhäksi. Joku luokkakavereista oli nähnyt saman paidan Tarjoustalon ikkunassa. Ja Tarjoustalo oli nolo kauppa". Sydäntäsärkevää on myös Riikan kantama huoli siitä, että perheen köyhyys on hänen vikansa. Ihmettelenpä vain, ken onkaan tämän päivän satusetä, joka hänelle tämän ajatuksen syötti?
http://www.hs.fi/elama/art-2000002909620.html


Ylen uutiset 11.6.2017 kertoo Heinolan leipäjonosta, joka perustettiin 25 vuotta sitten ja palvelee 200 asiakasta viikoittain. Artikkelissa silmääni töksähti lause ”Hartaudessa kiitetään edesmennyttä presidentti Mauno Koivistoa, minkä jälkeen uskonnolliseen hetkeen osallistuneet pääsevät ensimmäisinä ruuan äärelle.” Siis, todellakin. Ne, jotka nöyristivät niskansa Jumalalle sekä Manulle siinä samalla, pääsivät valitsemaan parhaat safkat päältä.
https://yle.fi/uutiset/3-9660120

"Kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä."

Kirsi Nevalan gradusta edelleen: ”Heikko sato merkitsi irtisanomista suurelle joukolle maaseudun työväestöä. Tilalliset pyrkivät parantamaan omaa tilannettaan irtisanomalla tiloille palkattua väkeä. Tämä johti siihen, että suuret joukot maaseudun tilattomia lähtivät vaeltamaan paremmille alueille toimeentulon toivossa. Vaeltavien joukkojen mukana hätä ja kurjuus levisivät lähes koko maahan.”

Hugo Simberg: Halla v. 1895

YT -neuvotteluiksi riitti yksi hallayö. Tänä päivänä hallan osan on ottanut pörssikurssi. Yksi notkahdus ja palkollisen takalistossa tuntuu heti potkahdus.

”Nälkävuosina hädänalaisten avustamisen periaatteena pidettiin sitä, että apua annettiin ainoastaan työtä vastaan. Tähän oli syynä se, että kansan pelättiin muuten laiskistuvan ja luottavan siihen, että apua kyllä saa mitään tekemättäkin. Hätäaputöinä rakennettiin Riihimäen – Pietarin rataa, kaivettiin kanavia ja rakennettiin maanteitä. Työmailla työntekijät olivat kuitenkin nälän heikentämiä ja pysyivät hädin tuskin pystyssä. Lisäksi ahtaissa oloissa taudit levisivät tehokkaasti. Näin ollen työn
tulokset jäivät väkimäärän huomioon ottaen heikoiksi. Kuitenkin niitä pidettiin tarpeellisina kansan moraalin säilymiseksi.”
https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/97002/GRADU-1430312953.pdf?sequence=1

Pietarin ”luuradan” rakentajista joka viides menehtyi, ja radanrakennuspaikkakunnilla kuolleisuus kantaväestönkin keskuudessa oli niin suurta, että kaikki vainajat eivät mahtuneet hautausmaille. Niinpä radanrakentajavainajia varten perustettiin kolmella paikkakunnalla oma erillinen hautausmaansa. No, eivätpä nämä luuradanrakentajat syyllistyneet ainakaan laiskistumisen syntiin. Säilyttivät moraalinsa joukkohaudan pohjalle saakka.

https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Radanrakentajien_hautausmaa_Lahti_muistomerkki_1.jpg

Aki Ollikainen kuvaa kirjassaan asiaa Lars Renqvistin suulla: ”Työtä ihmisille pitää järjestää. Jos heidän laariinsa aletaan viljaa vastikkeetta kaatamaan, sille ei pohjaa näy.”

Kelan uusi pääjohtaja Elli Aaltonen totesi saman 150 vuotta myöhemmin Suomen Kuvalehdessä : ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/han/kelan-uusi-paajohtaja-yllapidamme-jarjestelmaa-maksaa-ihmiselle-olemisesta/

Kerjäläisten kohtelu

Aki Ollikainen kuvaa kirjassaan melko julmia suhtautumistapoja kerjäläisiin, mutta myös armollisia ihmisiä. Kirsi Nevalan gradun mukaan ihmisten muisteluissa ilmenee sama asia. Suhtautuminen vaihteli, mutta nälkävuosista vahvimpina muistikuvina nousevat juuri kerjäläisjoukot.

”…vaan nälästä horjuvia kerjäläisiä alkoi kulkea laumoittain, jotka nälkäisinä konttasivat lattialla etsien leivänmuruja ja perunankuoria tai löytääkseen jonkun rasvaisen luun. Eräs ukko, joka kotonani pyysi puurovispilän kaapiaksensa söikin koko vispilän varpuinensa, toiset pyysivät riihiä laastaksensa löytääkseen seinän tai permannon raosta jonkun jyvän, toiset kokoilivat pesistä tuhkaa josta valmistivat potaskaa myytäväksensä.”

Jos jollakin olisi ollut tuolloin kristallipallo, hän olisi nähnyt 150 vuotta vanhemman Suomen, jossa heitetään ruokaa vuosittain roskiin 120–160 miljoonaa kiloa eli 20–30 kiloa henkeä kohti. Poisheitetystä muonasta huolimatta meistä suomalaisista aikuisista yli puolet on ylipainoisia, mikä uhkaa terveyttämme, hyvinvointiamme ja kansantalouttamme. http://www.saasyoda.fi/ruokah%C3%A4vikki-suomessa

Asenne kerjäläisiin koveni vuonna 1867 katovuoden jälkeen. Kerjäämistä oli pidetty häpellisenä ja kunniattomana iät ajat, ja vuoden 1852 vaivaishoitoasetuksella se kiellettiin kokonaan, sillä samalla laajennettiin huono-osaisen mahdollisuutta saada apua seurakunnalta. Kerjäämisen katsottiin vahingoittavan maatalouden harjoittamista, edistävän tautien leviämistä ja lisäävän yhteiskunnallista levottomuutta.

Benkku oli samoilla linjoilla puheenvuorossaan eduskunnassa huhtikuussa 2012:

”Kerjäämisen kieltämisen keskeisin peruste mielestäni on se, että kerjääminen, siis julkisilla paikoilla kerjääminen, jäisessä maassa istuminen tai puolittain makaaminen, ei kuulu tämän päivän suomalaiseen yhteiskuntaan, tämän päivän suomalaisiin kaupunkeihin. Päinvastoin, Suomessa on vuosikymmeniä tehty hyvää työtä lähinnä sosiaalipolitiikan saralla, että on päästy sellaiseen tilanteeseen, mihin on päästy, että kenenkään Suomessa ei tarvitse kerjätä oman henkensä pitimiksi. Kun tähän on päästy edellisten sukupolvien hyvällä työllä, niin onhan se aivan järjetöntä, että me sitten toivotamme tervetulleiksi muista maista tulevat kerjäläiset Suomeen kerjäämään. Kerjääminen ei kuulu tämän päivän suomalaiseen yhteiskuntaan, ja sen vuoksi kerjääminen Suomessa tulisi kieltää. Toinen syy kerjäämisen kieltämiselle Suomessa on kyllä se, että kerjäämisen organisointiin näyttää liittyvän eriasteista rikollisuutta.” http://www.benkku.fi/kerjaaminen-kiellettava/

Kuinka itse suhtaudun näihin kerjäläisiin Helsingissä käydessäni? No rehellisesti sanottuna: käännän nopeasti pääni poispäin, kiirehdin askeleitani, olen samaa mieltä Benkun kanssa ... ja häpeän. Sen lisäksi mieleeni tulee aina, että kuinka nämä naiset saavat hoidettua virtsatietulehduksensa?