Yksinäisyyden tunteesta

Ihmisen yksinäisyys ei ole muuta kuin hänen elämänpelkoaan.

                                                                          (Eugene O'Neill, näytelmäkirjailija ja nobelisti)

Kylmä, sateinen sää vappuna oli tälle sinkkunaiselle tervetullut ilmiö. Ei tarvinnut pohtia, että kaikki muut ihmiset tässä maailmassa ovat vappubrunssilla, Ullanlinnanmäellä, työväenmarssilla tai muutoin vain tekemässä jotain mukavaa. Yhdessä toisten kanssa. Tiettyinä päivinä yksinäisyys tunkee tupaan eli ehtooboxiini vahvemmin kuin joinain toisina päivinä.

Missä voisikaan tuntea itsensä yksinäisemmäksi?

Suunnittelin etukäteen, että menen meidän kirkonkylän venerantaan eväiden kanssa ja osallistun vappubrunssiin yksinäni. Olisihan siellä varmasti tavannut tuttuja, joiden kanssa olisi voinut vaihtaa sanasen. Joka tapauksessa olisin nähnyt ihmisiä ja elämää. Toisaalta en iloinnut suunnitelmastani yhtään. Se tuntui itseni pakottamiselta johonkin, joka olisi tuntunut teennäiseltä pusertamiselta. Näin itseni täti Monikan kaltaisena hahmona, joka hattu ja laukku heiluen menee rannalle ja levittää huovan nurtsille ja ryhtyy nauttimaan termospullosta kahvia. Munkkien paistaminen, siman valmistaminen ja serpentiinikoristelut kotona tuntuisivat mielestäni melko teennäisiltä nekin. Kuohujuomamaljan kohottaminen ja oodi keväälle? Ihan yksinään? Ei nappaa, ei.

Ei ole ihmisen hyvä yksin munkkia pupertaa ja simaa hörppiä, sillä Tommy Tabermannin säkein:

3.12.1947 - 1.7.2010

Ihminen tarvitsee ihmistä ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.

Lämpimin peitto on toisen iho,
toisen ilo on parasta ruokaa.

Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitsee ihmistä.

Ihminen ilman ihmistä,
on vähemmän ihminen ihmisille,

vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä.

Wikipedian mukaan yksinäisyydelle on hahmoteltu neljä pääasiallista ulottuvuutta:

1. Yksinäisyyteen sisältyy sosiaalisten suhteiden laadullinen tai määrällinen puute.
2. Yksinäisyys on miellyttävää tai epämiellyttävää.
3. Yksinäisyys on suhteellisen riippumatonta todellisista sosiaalisista verkostoista.
4. Toiset kaipaavat enemmän sosiaalista kanssakäymistä kuin toiset.

(Sermat, V.: Psykologia: Yksinäisyys, sosiaalisten suhteiden verkostot ja riskien ottaminen., s. 317. Suomen psykologinen seura, 1981.)

Minulle tuntuu napsahtavan nuo kaikki neljä ulottuvuutta kohdilleen. En osaa sanoa, onko minulla sosiaalisten suhteiden määrä liian pieni, mutta laadussa on aukkokohtia. Esimerkiksi vappubrunssikaverin/en puute on ilmeinen. On tilanteita, joissa on niin pariskuntakeskeinen meininki, että siihen on ylijäämänaisen vaikea tunkea itseään mukaan. Nuorten porukoissa voi olla pareja, sinkkuja ja ja siltä väliltä, ihan vanhojen jengit koostuvat enimmäkseen naisista ja keski-ikäiset pariskunnat seurustelevat toisten pariskuntien kanssa. Pitääkö tässä nyt sitten vain odotella ystävien eroamista ja leskeytymistä vai itsensä pariutumista?

Itse koen yksinäisyyden toisen kohdan mukaisesti sekä miellyttävänä että epämiellyttävänä. On mukavaa olla oman itsensä rouva. On ihmeellistä voida uppoutua esimerkiksi tämän blogin kirjoittamiseen ilman mitään pakollisia velvoitteita ketään kohtaan. Olisi kuitenkin mukavaa, jos joku kysyisi, kuinka voit tänään. Olisi piristävää nauraa yhdessä jonkun kanssa hauskalle jutulle lehdessä. Olisi ihanaa kertoa jollekin, mitä lapsenlapsi on puuhannut. Olisi hyvin tarpeellista taivastella jonkun kanssa Trumpin viimeisintä twiittiä tai terroristien pommi-iskua. Mielestäni krooninen yksinäisyys on pelottavaa ja kammottavaa. Onneksi minulla on oma lauma eli lapset ja lapsenlapset sekä muutama hyvä ystävä. Heidän lisäkseen tarvitsen heimolaisia. Hengenheimolaisia. Parisuhdetta en oikein usko enää osuvan kohdalleni.

Kolmas pointti on totisesti totta. Ihmisellä voi olla perhe, työ, harrastukset ja silti hän voi olla yksinäinen, kun hän sulkee oven takanaan. Tällaisella ihmisellä saattaa olla joku tarve, jota kukaan ei osaa täyttää. Ajattomia ovat V.A.Koskenniemen sanat:

musta aukko eli aika-avaruuden tiheä massakeskittymä

"Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,

yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,
yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket
Ainoa uskollinen on oma varjosi vain."
                                                

Kolmen sortin sakkia

Hyvinvointitutkija Krista Laguksen mukaan yksinäisyyttä on kolmea tyyppiä; eristäytynyt, piiloyksinäinen ja torjuttu.

Eristäytynyt ei syystä tai toisesta pääse tapaamaan muita ihmisiä, vaikka haluaisi. Hän on se vanhus, jonka luona ei kukaan käy.

Piiloyksinäisen ympärillä voi olla isokin verkosto ihmisiä, mutta hänestä tuntuu, ettei hän tule nähdyksi omana itsenään. Syyt voivat olla erilaisia. Joskus omat vuorovaikutustaidot ovat heikot. Tai työrooli on niin vahva, että ihminen on yksin sen sisällä. Papit olivat ennen helposti tässä tilanteessa, eivät voineet näyttää todellista minuuttaan. Samoin poliitikot. ”Ihminen voi olla hyvinkin ulospäin suuntautunut ja silti kuin suojamuurin takana. Muut ehkä sanovat, että sinullahan on kaikki hyvin”, Lagus sanoo.

Torjuttu tulee kyllä nähdyksi omana itsenään, mutta muut kääntävät hänelle selkänsä. Näin voi käydä esimerkiksi ihonvärin, poikkeavien mielipiteiden tai seksuaalisen suuntautumisen takia. Tai työpaikkakiusaamisen tuloksena. Hengelliset liikkeet ovat tyypillisesti yhteisöjä, joiden sisällä eri tavalla ajattelevat kokevat tällaista.” https://static1.squarespace.com/static/57483a461bbee06999536a19/t/57f36980ff7c50d6307c6627/1475570059788/HS_23.3.2014.pdf

Kouluissa tehdään paljon koulukiusaamisen ehkäisemiseksi. Tässä yksi esimerkki erään vitosluokan ovesta:

kuva Marja-Riitta Turunen

Yksinäisyys on häpeä

Yksinäisyyttä hävetään, kun koetaan, että se on oma syy. Professori Juho Saari toteaa em. Hesarin Kuukausiliitteen jutussa: ”Seksielämästäkin on helpompi kertoa kuin yksinäisyydestä, siihen liittyy niin paljon häpeää ja nöyryytystä.”

Kirjailija Kari Hotakainen jatkaa samasta aiheesta: ”Parasta on, kun kaksi ihmistä löytää toisensa ja sanoo sellaista, mitä ei kenellekään ole voinut sanoa: mitä ei osaa ja mihin ei kykene. Voimattomuudesta tulee valtava voima. Pitää puhua siitä, mistä ei periaatteessa voi puhua. Monesti yksinäisyys murtuu sillä, että saa puhua jollekin totta.”

Yhdyn Hotakaisen sanoihin, sillä olen huomannut, että salatuista asioista puhuminen saa aikaan mukavaa vastakaikua. Ihmiset huokaisevat helpotuksesta ja alkavat kertoa omaa tarinaansa. Pitää puhua siitä, mistä ei saisi puhua.

Tuntematon kirjoittaja somessa:

”Me suljemme niin monia ovia itse, painamme hiljaa kiinni.
Piiloudumme itseltämme ja muilta.
Itkemme hiljaa sisäänpäin, kun emme muuta osaa.
Uskomme, ettei kukaan kuuntele eikä ymmärrä.
Kunpa voisimme avata ovet, tulla esiin ja itkeä toisten nähden.
Olla kipeitä toisten nähden.
Että toiset näkisivät, kuulisivat ja ymmärtäisivät. 

Ettemme menettäisi itseämme pelon takia.
Meitä on liikaa lukittujen ovien takana.
Avain on meillä, avataan ovi.
Ihan vaan raolleen, ensin.
Jonkun tulla ja nähdä.”

http://terveyskeskus.net/forum/index.php?topic=46.15

Mihin yksinäisyys voi liittyä?

Yksinäisyys voi liittyä muun muassa:

• masennukseen
• ahdistukseen
• opiskeluvaikeuksiin
• heikkoon itsetuntoon ja itsearvostukseen
• sopeutumisvaikeuksiin
• uusien tilanteiden pelkoon
• uuteen elämäntilanteeseen

http://mtkl.fi/tietoa-mielenterveydesta/aikuisille/yksinaisyys/

Itse mietin omia henkilökohtaisia luonteenpiirteitäni ja vikojani yksinäisyyden syynä. Tietysti on ollut myös sellaisia elämänvaiheita, jotka ovat erottaneet ystävistä ja rakkaistakin. Minusta tuli perheellinen varhain, joten lapsuudenystäväni jatkoivat omaa elämäänsä ja minä omaani. Paikkakunnilta muutot, työpaikkojen vaihtamiset, lasten kotoa poismuuttamiset ja avioerot ovat aina tipauttaneet väkeä pois reestäni. Yleisesti ottaen elämä on suhahtanut joutuisasti menemään työn, perheen ja parisuhteen merkeissä/melskeissä. Ystävien puute tulee näkyväksi avioeron ja eläkkeelle jäämisen myötä. Tiettyjen roolien häviämisen myötä herää kysymys, mikä on minun merkitykseni ja tehtäväni nyt ja tulevaisuudessa? Aikaa on yllin kyllin, mihin sen nyt käyttäisin?

Ulkopuolisuuden tunnelukko

"Ehkä suurin yksinäisyystaipumusta aiheuttava tekijä on kuitenkin kiusatuksi ja torjutuksi tuleminen lapsuus- tai nuoruusvuosina. Arizonan yliopiston tutkimuksessa huomattiin kiusatuksi tulemisen liittyvään vahvasti yksinäisyyteen. Tutkimus osoitti, että lapsena kiusatut ovat tavallista yksinäisempiä myös nuorina aikuisina. Kiusaaminen ja torjunta saavat aikaan ulkopuolisuuden tunnelukon. Ulkopuolelle jätetty lapsi alistuu rooliinsa ja saattaa alkaa uskotella itselleen, ettei tarvitse ystäviä. Hän tottuu olemaan yksinään, vaikka samalla kärsiikin hiljaa."

https://www.terve.fi/artikkelit/murra-yksinaisyyden-tunnelukko-aloita-tasta

"Ulkopuolisuuden tunnelukko voi syntyä kenelle tahansa, joka jostain syystä kokee olevansa erilainen kuin muut. Tuo kokemus voi syntyä hyväksikäytön seurauksena. Sinulla on salaisuus, jota et ymmärrä ja josta kukaan ei tiedä. Se voi syntyä jonkin muun trauman takia. Ulkopuolisuus voi syntyä syrjinnän, erilaisen ulkonäön, köyhyyden, rikkauden, adoption, minkä hyvänsä asian takia, mikä saa aikaan voimakkaan tunteen erilaisuudesta. Sen voi alkaa synnyttää lapsuusperheen erilainen sosiaalinen status ympäristöön verrattuna kuten köyhyys tai rikkaus, tai perheen erottuessa jotenkin muuten ympäristöstä."
https://www.avaamoterapia.fi/2017/09/03/ulkopuolisuuden-tunnelukko-ohjaa-yksinaisyyteen/

Itseäni ulkopuolisuuden tunne on seurannut vahvasti jo pienestä lapsesta saakka. Pystyn nyt jo aika selvästi hahmottamaan syitä, jotka ovat johtaneet tuohon tunteeseen.

Yksinäiseksi itsensä kokee professori Juho Saaren mukaan noin 15-20 prosenttia suomalaisista eli joka viides. Yksinäisyyden vakavin äärimuoto koskee arviolta viittä prosenttia suomalaisista. Heille yksinäisyys on muodostunut keskeiseksi osaksi minäkuvaa.
https://yle.fi/uutiset/3-9194161

Yksinäisyyden merkit

"Hän on hyvin yksinäinen,
tilasi lehden
jotta joku kävisi hänen ovellaan."
                              - Risto Rasa

Rasan runo on jo vanhentunut, sillä digi on korvannut lehden ja facebook ilmielävät ystävät. Ovella ei käy enää edes lehdenjakaja. Puhelin ei soi. Ihmiset eivät piipahtele ilmoittelematta kahville. Sukulaiset tipautetaan ”to do” -listoilta pois, jos naama ei miellytä. Lomalla ehtii maailman toiselle äärelle, mutta ei mummolaan. Vanhukset delegoidaan yhteiskunnalle. Yhteiskunta delegoi heidät tulevaisuudessa roboteille.

Yksinäisyyden puu?

Studio55 listaa erinäisiä merkkejä, joista voi epäillä olevansa yksinäinen. Itselleni kolahti seuraavanlaisia:

• olet jatkuvasti facebookissa
• otat pitkiä ja kuumia suihkuja
• ahmit tv-sarjoja
• farkkujen vyötärö kiristää
• pysyt koko päivän yöasussa

https://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/nama-merkit-kertovat-etta-olet-yksinainen/6266052

Kuumat, pitkät suihkut aiheuttavat minulle huonoa omatuntoa maailman ekologisen tilan vuoksi, mutta tästä jutusta löytyikin selitys niille. Yksinäisyys saa palelemaan. Lämmin suihku hyväilee. Televisiota katson joskus kahdesta tuutista yhtä aikaa. Vähän nuorempana haaveilin, että sitten kun olen eläkkeellä, katson nautiskellen keskellä päivää vanhoja suomalaisia elokuvia. Niistä on kuitenkin aika ajanut ohi. En millään jaksa niitä töllöttää, mutta dekkarit ja sairaalasarjat antavat elämänsisältöä kummasti. Ruoka minulle maistuu aina. Mitä rasvaisempaa ja makeampaa sen paremmin se korvaa jotakin muuta kuin oikeaa nälkää.

Surulliseksi/ärtyneeksi minut saa ihmiset, jotka omassa elämäntäyteydessään katsovat pitkin nenänvarttaan paljon televisiota katsovia tai facessa päivystäviä ihmisiä. Ikään kuin nämä "tärkeät" eivät soisi pientäkään iloa yksinäisille, sairaille, vammaisille tai vanhoille.

kuva Marja-Riitta Turunen

Lopuksi Eeva Kilpeä:

"Kaukana metsä

kaukana taivaanranta

hallaista peltoa pitkälti välissä.

Minun yksinäisyyteni lähellä,

aivan liki,

vieressä peiton alla."

kuva Marja-Riitta Turunen

                         

Ehtooboxin nainen eläköityy

Minulla on iso elämänmuutos edessä. Eläkkeelle siirtyminen/heittäytyminen. Tapauksessani se on heittäytymistä, sillä työni loppuu juuri, ja varsinaisesti en ole vielä hakenut eläkettä. Kulunut talvi ryydytti minut tykkänään. Eräänä maaliskuisena iltana sain ikään kuin mielenhäiriön ja päätin, että en enää jaksa. Luovutan. Maailma ei ole valmis, mutta minä olen.


Tilasin ajan työterveyslääkärille, joka suhtautui erittäin myönteisesti eläköitymisaatoksiini. Sain lähetteen erikoissairaanhoitoon, jossa tilanteeni päivitetään eläkehakemusta varten.

Tunteeni ovat ristiriitaisia. Toisaalta olen iloinen ja helpottunut, toisaalta surullinen ja peloissani. Otin kolmetoistavuotiaana ensimmäisen siivoustyöpaikkani koulun ohella, ja siitä saakka on kaikenlaista puuhaa riittänyt. Pitkään kestänyt vaihe elämässä päättyy ja nyt on hyvä tehdä välitilinpäätöstä. Miten tässä näin kävi? Minustahan piti tulla ydinfyysikko.

Olen harvinaissairas, mikä on vaikuttanut vahvasti työuraani ja jaksamiseeni. Synnyin Klippel-Feilin syndrooman kanssa. Oireyhtymään kuuluu luuston ja nikaminen kehityshäiriö. Siihen voi liittyä myös sisäelinten kuten sydämen ja munuaisten kehityshäiriöitä. Minulla ei niitä onneksi ole. Tai, no kyllä keuhkoja lytistää rintarangan poikkeamat. Klippel-feililäisenä syntyy 1/42 000 lasta kohden (Downin syndrooman kanssa syntyy Suomessa 1/1000). Vaikeusaste vaihtelee. Joku syntyy vaikeasti vammaisena, jollain toisella on niin pieniä muutoksia, että ne huomataan mahdollisessa ruumiinavauksessa. Potilaalla on lyhyt kaularanka, koska Klippel-Feilissä kaularangan nikamat ovat epämuodostuneita. Alla olevan kuvan pikkuisella ei näytä kaularankaa juuri olevan.

Kun olin vauva, pidin päätäni oudossa asennossa. Äiti vei minut neuvolalääkärille, joka sanoi, että ei ole mitään vikaa. Röntgenkuvia ei otettu. Onneksi ei, sillä jos olisin saanut diagnoosin jo vauvana, olisin ollut vammainen alusta alkaen. En usko, että siitä olisi seurannut mitään hyvää 60-vuoden takaisessa Suomessa. Koulun aloittaessani minulla oli toisessa kengässä tukipohjallinen, jolla äitini mukaan korjattiin lantion asentoa.

minä 7-vuotiaana

https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Klippel.JPG

Olin kömpelö lapsi. Minulta putosivat helposti asiat kädestä. Maito kaatui, astia meni rikki, kahvipurkki putosi jne. Sain paljon huutia ja kyytiä. Koulussa liikuntatunnilla en pystynyt millään tekemään kaikkia voimisteluliikkeitä. Seurasi huutia ja kyytiä. Olisinko saanut vähemmän haukkuja ja vähättelyä, jos vammaisuuteni olisi tiedetty? En usko. Huonolla tuurilla olisin saanut niitä vielä enemmän.

Diagnoosin sain vaivattuani lääkäreitä vaivoillani vuosikausia. Ensimmäiset niska-hartiaseudun oireet sain vauvojeni imetysaikoina. Ei ihme, että oireitani ei sen kummemmin tutkittu, sillä kaikillahan ne seudut oireilevat vauva-imetys-muu härdelli -vuosina. Lapsia en voinut alateitse synnyttää, sillä lantioni on epämuodostunut. Kenkäjuttuun liittyi siis muutakin kuin vain virheasento.

Kouluttauduin laskentamerkonomiksi ja ryhdyin tilitoimistokirjanpitäjäksi. Eipä ollut viisas päätös tuki- ja liikuntaelinteni kannalta, mutta siinä vaiheessa en tiennyt sitä. Työllistymisen näkökulmasta päätös oli hyvinkin viisas. Työtä nimittäin piisasi tilitoimistossa niin, että hyvä, kun kahvia ehti välillä hörppiä. Olin alle 30-vuotias, kun minulla alkoi jatkuva särky ja kipu, käsien puutuminen, huimaus ja huonovointisuus. Lapset olivat pieniä, työmatka pitkä ja työtä oli niin töissä kuin kotona. Nykyisin sitä vaihetta kutsutaan ruuhkavuosiksi tai ollaan 24/7 käytettävissä. 1980-luvulla se oli vain elämää. Kipulääkkeet tulivat tuolloin tuttavaksi, muuttuivat sitten kaveriksi ja lopulta muuttivat vakituiseksi asuinkumppaniksi. Ehtooboxissani ne viihtyvät oikein hyvin edelleen.

Hain kipulääkkeiden lisäksi apua lääkäreiltä, fysioterapeuteilta, hierojilta, naprapaatilta, osteopaatilta, akupunktiosta, sähkövempaimista, kuntosaleilta, uimahallista, lenkkipolulta, rentoutuksesta, joogasta, jumpasta,vitamiineista. Epätoivoinen avunhakeminen vei loputkin voimat ja ennen kaikkea rahat.

Diagnoosin saaminen oli sekä helpotus että pelotus.  Diagnoosin antanut lääkäri sanoi, että jos hän näyttäisi röntgenkuviani kollegoilleen ja kysyisi heidän arvioitaan statuksestani, he arvelisivat minun olevan melko toimintakyvytön, melkeinpä vuodepotilas. Minä siis olin kuitenkin kolmen lapsen täyspäiväisesti työssä käyvä äiti. Sitten lääkäri löi viimeisen naulan sanomalla ”Pidä hyvä huoli noista röntgenkuvistasi, niitä tulee vielä katsomaan monet, monet lääkärit minun jälkeeni”.

Kun itse katselin röntgenkuviani, joissa näkyy epämuodostuneet, omituiset luuni, nikamani ja selkärankani, omakuvani muuttui kerralla. Kaunis en ole koskaan ollut, mutta nyt tunsin itseni friikiksi.

Omasta kehostani tuli petturi, johon en enää voinut luottaa. Siinä asusti tikittävä aikapommi. Jälkeenpäin ajatellen tuon lääkärin kommentit eivät olleet kovin rakentavia. Ne veivät minulta pitkäksi aikaa luottamuksen pärjäämiseeni, kun odottelin vain karmeaa kohtaloa pyörätuolissa tai sängyn pohjalla. Annanpa Teille vinkin:

Kuuntele kehoasi, älä rupea sairastamaan röntgenkuviasi.

Olin 41-vuotias, kun eräs kiireinen miesihminen tömäytti risteyksessä autollaan takapuskuriini. Tömäys oli sen verran kova, että siitä seurasi helvetillinen aika. Minulle kehittyi iso kaularangan välilevynpullistuma, joka aiheutti kovaa hermokipua. Olin sairaslomalla, mutta pullistuma ei toennut. Ortopedi konsultoi neurokirurgia, joka sanoi, että ei leikata ennen kuin on todella pakko. Olen liian hankala tapaus, riskit ovat liian suuret ja leikkauksesta ei kuitenkaan olisi välttämättä mitään  hyötyä perustilanteelleni. Se leikkauspakko on pelottava peikko elämässäni. Se on nimittäin monelle potilaskollegalleni tullut lopulta tehtäväksi, kun kaularanka lopullisesti brakaa ja alkaa ahtauttaa vaarallisesti selkäydintä.

                        
    Rautaa rajalla. Elämän ja kuoleman rajalla. Onneksi ei enää ole rautaa vaan titaania tms.

Tässä on eräs leikattu Klippel-Feil potilas

Sitten seurasi vuoden sairausloma, toinen vuosi kuntoutustuella, työkyvynkartoitus, kuntoutus, työkokeilu ja 43-vuotiaana osa-aikainen työkyvyttömyyseläke.

Jätin kirjanpitäjän duunin, koska ei se ollut ruodolleni sopivaa. Vanhoissa suomalaisissa elokuvissa, kuten ”Yövartija vain” Aku Korhosineen, vaivaiset ihmiset työskentelevät yövartijoina. Minäkin oivalsin, että minun pitää tehdä sellaista työtä, jossa voi istua, kävellä, seistä ja toimitella kevyitä tehtäviä monipuolisesti. Ryhdyin siunauskappeliin seurakuntamestariksi. Se oli antoisa visiitti. Opin paljon elämästä, kuolemasta ja uskovaisista.

Viitisen vuotta siinä kului, minkä jälkeen vaihdoin kansalaisopistoon iltavahtimestariksi. Olen saanut käyttää lahjojani opiston hyödyksi muutoinkin kuin vahtimalla. Olen toimittanut mm. asiakaslehteä ja ohjannut ikääntyvien yliopistoryhmiä. En ole toimenkuviin tuijottelija, vaan jos on työtä tehtävänä, teen sen, jos fyysiset sekä henkiset edellytykseni riittävät. Voin vaivattomasti siirtyä vaikkapa vessanpöntön hinkkaamisesta opettajan tehtäviin.

Tämä työrupeama on kestänyt 12 lukuvuotta, jonka aikana työsuhteeni on solmittu kaksi kertaa vuodessa lukukauden mittaisiin pätkiin. Joulun aikaan on ollut kuukauden kesäaikaan neljän kuukauden paussi. Rikastumaan en tässäkään hommassa ole päässyt, mutta olen nauttinut saadessani antaa oman rikkani aikuissivistämisen työsaralla. Elinikäinen ja elämänlaajuinen oppiminen on itselleni elämäntapa ja suuri merkityksen antaja.

Olen kiitollinen sille takapuskuriini ajajalle, sillä tapahtunut antoi sananmukaisesti "tuuppauksen" minulle pois tilitoimiston kuivasta ja yksitoikkoisesta liukuhihnatyöstä. Seurakunnan ja opiston palveluksessa olen saanut kohdata paljon ihmisiä, kohtaloita ja haasteita. Onnekseni tilitoimistotyön palkka määritti kaksikymmentä vuotta sitten osa-aikaisen työkyvyttömyyseläkkeeni ja nyt se määrittää myös koko eläkkeeni. Palkkani oli parempi kuin näissä muissa duuneissa, joista tosin saan sitten 65-vuotiaana vähän suolarahaa.

Olen päässyt viimeisen parinkymmenen vuoden aikana viisi kertaa Kelan laitoskuntoutukseen, mistä olen erittäin kiitollinen. Tavoitteenani oli sinnitellä 63-vuotiaaksi asti osa-aikatyössä, mutta nyt siis lopahdin puolitoista vuotta ennen sitä.

En tunne ketään toista, jolla olisi sama diagnoosi kuin minulla. Lääkäritkään eivät tunne. Ei ole siis käypähoito-ohjeita eikä muita käytäntöjä hoidon tueksi. Tarjosin diagnoosia Harvinaiset -verkoston listalle, mutta sain vastauksen, että ei laiteta, koska on niin harvinainen. Vastaus oli koominen, mutta perustuu siihen, että verkoston tarkoitus on luoda vertaisverkostoa potilaiden välille ja tueksi ja sitähän ei synny, jos ei ole osallistujia.
https://www.harvinaiset.fi/

Olen löytänyt vertaistukiryhmän netistä. Klippel-Feil Syndrome Freedom on erään yhdysvaltalaisen naisen perustama sivusto, jossa jaetaan asiatietoa ja asiallista, kannustavaa vertaistukea. Jäseniä on ympäri maailmaa. Kun luen usalaisten potilaiden kertomuksia, kiitollisuus suomalaisesta terveydenhuoltojärjestelmästä nousee päällimmäiseksi.
https://www.facebook.com/KlippelFeilSyndromeFreedom/

Kroonisen sairauden kanssa pitää oppia elämään, sanovat lääkärit. Se saattaa suututtaa potilasta ensi alkuun melkoisesti, mutta se on totisesti oikea asenne. Jos päättää ryhtyä uhriksi, ei opi elämään. Uhriutuminen koskee sairauden lisäksi muitakin asioita - ihmissuhteita, avioeroa, köyhyyttä, työttömyyttä, kaltoinkohtelua, kiusaamista, jopa yhteiskunnallista päätöksentekoa. Kun hyväksyy sen, mitä ei voi muuttaa, voi lopettaa taistelun ja keskittyä elämässä tärkeämpiin arvoihin ja asioihin. Sanonpa vain:

Älä uhriksi rupea, siihen kuluu koko elämäsi.

Uutisaiheet soljuvat silmien ohitse ja kulkeutuvat korvasta sisään ja toisesta ulos katkeamattomana virtana. On vaikeaa pysähtyä yhden asian ääreen ja pureskella sitä kunnolla tai ottaa selvää, onko uutinen edes totta. Pelkästään kotimaan tapahtumien seuraaminen vie voimat, saati sitten jos yrittää seurata edes murto-osaa maailman tapahtumista. Äkkiä on nupissa tungosta.

Kulunut viikko on ollut täyteläinen. Saulin vaalit ja Jenni, Lennu sekä pikkujannu. Aktiivimalli ja mielenilmaus lakkoineen sekä hunajaa pissivä Antti Rinne. Suuriegoiset Paavo Väyrynen ja Donald Trump. Nousiaisten vesipöpö, Ruotsin lumimyrskyn kuolonuhrit ja ampumista Italiassa. Heikki Hurstin leipäjono ja Törky-Törhönen. Kaiken kukkuraksi omassa asuinkunnassani tapahtui hyvin surullinen ja traaginen liikenneonnettomuus.

Siinä noin viikon uutiset selkokielellä ilman viittoilua.

Presidentillä ei ole sisäpoliittista valtaa, hän on Suomen pr-mies Jenneineen, joten on ihan ymmärrettävää, että henkilövaalituloksessa ei näkynyt kannanottoa maan hallituksen toimintaan ja päätöksentekoon. Kannanotto tuli päivä presidentin virkaanastumisen jälkeen. Suuresta mielenilmauksesta ja poliittisista lakoista sai sellaisen vaikutelman kuin jengi ei olisi oikein tyytyväistä.

Yleislakko vuonna 1956

                                                 Saulilla oli onnekseen muita kiireitä.

Ylen vaalikyselyssä Saulilta tuli eräs mielenkiintoinen vastaus. Ehdokkailta kysyttiin, onko Suomessa liian suuret tuloerot. Niinistö oli ehdokkaista ainoa, joka vastasi, että ei ole. Hän täsmensi vastaustaan sanomalla, että on ihan oikein, että ahkeruus ja koulutus näkyvät tuloissa.
https://yle.fi/uutiset/3-10029506

Presidentin ajatus kuten hänen entisen puolueensakin aatemaailma edustaa osaksi ns. meritokraattista mallia, jossa Wikipedian mukaan ”yhteiskunnat, valtiot ja organisaatiot painottavat todistettua osaamista, koulutusta ja pätevyyttä yhteiskuntaluokan, kansallisuuden tai sukupuolen sijaan. Meritokratiaan liittyvät keskeisesti tutkintotodistukset ja tutkintovaatimukset, joiden avulla kyvykkyyttä pyritään mittaamaan objektiivisesti. Kokemus on myös meriitti. Meritokratian termiä on alun perin käytetty kielteisessä merkityksessä kuvaamaan yhteiskuntaa, jossa yksilön asema määräytyy kilpailun kautta (katso sosiaalidarvinismi), mutta monet pitävät käsitettä myös myönteisenä”. Sosiaalidarvinismin kannattajiin kuului muuan Aatu Saksasta. Vammaiset, psyykkisesti sairaat ja muutoin hyödyttömät ihmiset hän pisti häkäpönttöajelulle. Ei heidän tarvinnut olla edes juutalaisia. Meritokratiassa entisen sääty-yhteiskunnan aatelisten paikan ottaa älykkäimmät ja "laadukkaimmat" ihmiset ja alimpaan kastiin jäävät pienemmän älykkyysosamäärän omaavat ja muutoin laaduttomat esim. vammaiset ja sairaat ihmiset.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Meritokratia

Presidenttimme ei tietenkään ole sosiaalidarwinismin saati sitten Aatun kannattaja, vaan hän kannattaa lämpimästi mahdollisuuksien tasa-arvoa, (https://www.kokoomus.fi/tag/mahdollisuuksien-tasa-arvo/), joka tukee oman onnensa seppä -ajattelua, mutta onko hän sitä mieltä, että pienituloiset ovat laiskoja ja tyhmiä ja siten ansaitsevat kohtalonsa Hurstin hurskaassa huomassa? Uudenvuodenpuheessaan vuonna 2013 hän totesi:

"Kaikki työ on arvokasta, ja arvokasta on myös työn tavoittelu. Sen sijaan vaikeaa on ymmärtää sitä ajattelua, että tämä olisi oleskeluyhteiskunta, jossa tietoisesti jätetään omat mahdollisuudet käyttämättä ja odotetaan muiden kattavan pöydän."

Sauli tietää, mistä puhuu, sillä hän ei ole jättänyt omia mahdollisuuksiaan käyttämättä. Olisiko kenen tahansa mahdollista päästä presidentiksi?

Tietysti, kenen tahansa, mutta ei kaikkien, sillä vain yksi presidentti kerrallaan pääsee virkaan ja mahdollisuus hakea duunia on vain kuuden vuoden välein. Sadan vuoden aikana Suomessa on ollut vain 12 presidenttiä. Suomalaisista siis melko suuri osa on ollut olematta presidentti. Uskon, että Suomen maasta löytyisi monta aivan yhtä hyvää presidenttiä kuin hän. Paremmin koulutettuja, älykkäämpiä, komeampia, sanavalmiimpia, paremman kielitaidon omaavia, söpömmän koiran omistajia jne. Hänellä on ehkä ollut enemmän pyrkyä ja hinkua sekä työntöä että vetoa kuin jollain toisella. Myös rikkaita tukijoita, jotka mahdollistivat ensimmäisissä presidentinvaaleissa komeat Työväen presidentti -kampanjat. Hän tarvitsi omien tasa-arvoisten mahdollisuuksiensa hyödyntämiseksi selvästikin ns. hyviä veljiä ja rahaa. Sauli on ollut ahkera oman onnensa seppä, jolla on ollut myös toisten takomaa onnea matkassa.

Edellisissä vaaleissa hän voitti rinnan mitalla Pekka Haaviston. Jennin rinnan mitalla, sillä Pekan puolisolla ei ole rintoja laisinkaan ja se oli ja on edelleen liikaa Suomen kansalle. Jenniä sopivampaa rinnanmittaa ei Saulilla voisi olla. Oliko siinäkin siis tuuria, että hänen ensimmäiselle vaimolleen tapahtui onnettomuus? Hirvittävä tragedia, joka saattoi presidentillisessä mielessä kääntyä hyväksi onneksi. Kauhea ajatus, mutta meidän kaikkien elämässä tapahtuu kauheita asioita, jotka ovat jälkeenpäin ajatellen kuin paikalleen lonksahtavia palapelin palasia. Jenni oli Saulin puuttuva osanen matkalla presidentiksi. Olisihan Salen ensimmäinen vaimo saattanut vaikka sanoa, että minä en ainakaan pressan muijaksi ala. Jenni puolestaan sanoi jossakin haastattelussa, että kun ”isänmaa kutsui”, hän oli valmis käymään työhön. Jennin isänmaallisuus tulee esiin myös hänen runokokoelmassaan Siellä minne kuuluisi vihreää ja maata:

 "Tahtoisin lypsää vapaita, suomalaisia lehmiä / tuntea isänmaan mullan käsissäni, ihoani vasten"

En oikein osaa kuvitella Jenniä lypsyjakkaralle, mutta Jenni kuuluu ilman muuta siihen väestönosaan, jota isänmaa kutsuu. Tietty hän on sen ansainnutkin. Hyvin koulutettu, ahkera ja tarpeeksi fiksu. Vieläpä kiltti ja lempeä, sanoo Sauli. Ei ihme, että kutsu kävi. Sekä Saulilta että isänmaalta. Kaiken lisäksi Jenni on kaunis. Luulenpa, että Saulin ja sitä kautta isänmaan kutsua ei olisi tullut rumalle tytölle.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli joulukuussa 227 000 henkilöä, joita isänmaa ei kutsu. Siis töihin. Saman tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 Suomessa oli 637 000 pienituloista, joiden tulot olivat alle 60 % kansallisesta mediaanitulosta.

https://www.flickr.com/photos/museovirastonkuvakokoelmat/20709738181
Leipäjono vm. 1917 Fabianinkadulla

Helsingin Sanomat julkaisi parisen vuotta sitten laajan, 10 000 vastaajan, tutkimuksen suomalaisesta köyhyydestä. Tutkimuksessa selvisi, että rikkaat ja köyhät ajattelevat köyhyydestä täysin eri tavoin. Mitä varakkaampia ihmiset ovat, sitä enemmän he pitävät köyhyyttä köyhän omana syynä. Köyhät puolestaan näkevät, että merkitystä on myös yhteiskunnan rakenteilla. Vaikka köyhyydelle löytyi ymmärrystäkin, oli varakkaiden vastauksista 25 prosenttia köyhiä kohtaan vihamielisiä, vähätteleviä tai ylimielisiä.

- Halveksin köyhiä, koska heiltä puuttuvat lähes kaikki terveen ja onnistuneen ihmisen piirteet, eräs varakas vastaaja kertoi Helsingin Sanomien mukaan.

https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000002873714.html
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015122120863436_uu.shtml

Ylen ohjelma nimeltään Perjantai kutsui köyhyyttä käsittelevään ohjelmaansa toissa perjantaina Kyösti Kakkosen, joka oli sitä mieltä, että saavat mitä ansaitsevat. Laiskat ja saamattomat. Muistattehan tämän Kyöstin, joka loi suuren omaisuuden myymällä köyhille sutta ja sekundaa, jonka valmistivat vielä köyhemmät alikehittyneissä maissa. Muistattekos myös, että Kyösti rahoitti mielellään  Kehittyvien maakuntien Suomea, joka puolestaan rahoitti mielellään vaaliehdokkaita kuten esim. Sauli Niinistöä, joka sitten puolestaan mielellään esitti Kakkoselle vuorineuvoksen arvonimeä, jota hän ei kuitenkaan saanut, kun hänen meriittinsä olivat liian vähäiset. No niin, siinä se meritokratia iski Kyöstinkin kimppuun, pelkkä raha ei riittänyt.


Eilen aamulla Ylen politiikan toimittajalta kysyttiin, että miksi työttömät, oppositio, SAK, media ym. tahot eivät puuttuneet hallituksen aktiivimalliin ennen kuin se tuli voimaan. Toimittaja vastasi, että joulukuussa kaikkia kiinnosti vain nelosoluen kohtalo. Aktiivimalli jäi sen varjoon armotta.

Jos tuo on totta, niin oikeassahan Sauli ja Kyösti ovat. Työttömät, köyhät ja tyhmät ovat kohtalonsa ansainneet. Oliko muuten sattumaa, että samana päivänä hyväksyttiin sekä uusi alkoholilaki että  laki aktiivimallista? Jos oli, niin sattuipa somasti.