Täytin marraskuussa kuusikymmentä vuotta. Pelkäsin etukäteen sitä päivää. Minusta tuntui, että saavutan rajapyykin, jota ei voi mitenkään sivuuttaa olankohautuksella. Tämän ikäinen nainen ei enää millään mittarilla mitattuna ole nuori. No, tietenkin jos vertaa vaikka satavuotiaaseen...
Vähän kauemmin eläneitä,
syntymäpäiviään juhlivia (varsinkin naisia) yritetään piristää
kaikenlaisilla ”totuuksilla”, kuten
Ikä on vain numeroita. Ihminen on sen ikäinen, miksi itsensä tuntee. Ei sen ole väliä kuinka vanha on, vaan se, kuinka on vanha. Jne.
Minun mielestäni ihminen on juuri sen ikäinen kuin hän on. Kymmenvuotias on kymmenvuotias ja satavuotias on satavuotias.
Minkälainen ihminen on asenteeltaan ja tyypiltään, se on sitten ihan eri juttu. Ipana voi olla pikkuvanha, kuusikymppinen leikkimielinen ja yhdeksänkymppinen voi olla Aira Samulin. Ikääntyvä ihminen voi olla seurallinen tai erakko. Hän voi rientää harrastuksesta toiseen tai kuluttaa elämänsä tv-sarjoja katsellen. Ihminen, olipa sitten nuori tai vanha, voi olla katkera, synkkä ja paheksuva tai iloinen, valoisa ja hyväksyvä. On myös hyvin yksilöllistä, kuinka ikä näkyy ihmisen olemuksessa ja nahkassa. Geenit, ympäristötekijät ja elintavat rakentavat meille jokaiselle ihan oman polkumme matkalla kohdusta hautaan.
Asiantuntijat tietenkin osaavat ilmaista ikääntymisen eri ilmiöt täsmällisemmin kuin minä. Kronologisella iällä ilmaistaan ihmisen tarkkaa kalenteri-ikää. Biologinen ikä viittaa fyysiseen toimintakykyyn, joka voi vaihdella samanikäisillä. Sosiaalinen ikä määrittyy yhteisöllisesti eli sen perusteella, minkä ikäistä kussakin historiallisessa ajassa ja kulttuurissa pidetään nuorena, keski-ikäisenä tai vanhana. Sitä voi tarkastella iän mukaisena pukeutumisena, paikkoina, elämäntapoina ja -tyyleinä. Persoonallinen ikä tarkoittaa yksilön itse määrittelemää ikää. Subjektiiviseen ikään kuuluu henkilökohtainen kokemus, tietoisuus omasta minuudesta, itseymmärrys ja minän eheys.
Tik, tak, tik, tak, tik, tak....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti