Sydänsyksyä joulukuussa

Yllä oleva näky sykähdytti sydäntäni tänään aamulenkillä. Minulle se symboloi vahvasti viimeisen parin vuoden tallusteluani. Kerroin toukokuussa blogissani Erosta eheäksi -kurssista, jossa eron jälkeistä prosessia kuvattiin muutoksen virtana ja koskenlaskuna, jossa on erinäisiä kiviä ja tyrskyjä koettavaksi matkalla.
https://ehtooboxinnainen.blogspot.fi/2017/05/palasin-eilen-kuuden-paivan-erosta.html

Kuva kertoo, missä nyt olen menossa. Olen laskenut kosken ja sydämeni on ajautunut kuivalle maalle alajuoksulla. Se on naarmuuntunut, mutta ehjä ja punainen väri kertoo, että vielä siellä verikin virtaa. Kuvassa on ruskeita lehtiä, jotka kertovat kuolemasta. On myös vihreitä ruohoja, jotka kertovat elämästä. Kuran ja saven päällä virtaava vesi on kirkasta ja kaunista.

Voimieni elpymisestä kertonee se, että olen viime aikoina innostunut ”rumsteeraamaan” Ehtooboxiani. Innostus alkoi ikkunaremontista, jossa vanhat 70-lukulaiset ällön ruskeat ikkunat ja ovet vaihdettiin uusiin ja valkoisiin. Uskomatonta, kuinka uudistus valaisi huoneeni ja ihan kuin avasi laajemman näkymän koko elämään ja maailmaan. Ryhdyin samoin tein pohtimaan, kuinka saisin 25,5 neliötäni paremmin toimiviksi ja avaramman tuntuiseksi.

Hankin sisään muuttaessani hätäpäissäni liian suuren ruokapöytäkaluston, joka on hallinnut liikaa koko kotiani.  Iso ruokapöytä edusti minulle perheyhteyttä. Ajattelin, että jonkinlainen mummula on säilytettävä, vaikka tila olisi kuinka pieni tahansa. Tämä mummola-asia on kovin kipeä paikka monille meille vanhana eronneille naisille, jotka joudumme luopumaan entisistä asumisista ja olemisista. Minulla ei onneksi ollut ennestäänkään isoa, punaista maalaistaloa ihanine pihapiireineen ja jännittävine ullakoineen. Kipeää kuitenkin tekee ja epäonnistunut olo tulee, kun ei ole oikein minkäänlaisia puitteita tarjota jälkipolville.

Nyt luovuin siitäkin mummolan symbolista. Se vei liikaa tilaa ja minun on kuitenkin elettävä omaa elämääni ja arkipäivääni, eikä roikuksia lasten ja lastenlasten visiittejä varten. Sain kierrätyslöytönä ihanan kulmapöytäsysteemin ja ostin Ikeasta työtuolin sekä laatikoston pöydän alle. Nyt minulla on toisessa päässä pöytää ruokapöytä, toisessa päässä toimistopöytä ja keskellä hyvää tilaa hömpötyksille, kuten vaikkapa joulutontulle.

Keittiöni on boxin yhdellä seinällä ja siinä on kaikki mitä tarvitsen.  Jouduin ottamaan alakaapista alimman hyllyn työtoimistoksi ja yläkaapista kaksi hyllyä kirjojani varten. Suuresta kirjamäärästä  olen luopunut jo aikaisempien muuttojen yhteydessä. Ja uskokaa tai älkää, astioitakaan ei tarvitse läheskään niin paljon kuin luulette.

Sänkyni ei mahdu alkoviin, joka on leveydeltään vanhan standardin mukainen eli 190 cm. Pestasin juuri remonttireiskan, joka lupasi lyhentää sänkyni, jolloin saan sen alkoviin toisin päin ja taas saan tilantuntua lisää. Varmasti 163 senttinen varteni mahtuu mainiosti lyhennettyyn versioon.

Vaatehuonetta olen myös järkiperäistänyt. Järkiperäistämiseen kuuluu tietysti kaiken turhan karsiminen. Olen sortteerannut monta pahvilaatikkoa, joissa on asiapapereita, valokuvia, lasten piirustuksia ja kutsu- ja kiitoskortteja. Siis paljon muistoja. Olen repinyt asiakirjoja, jotka koskevat asuntokauppoja ja -velkoja, avioerotuomiokirjoja, lasten elatus- ja tapaamissopimuksia sekä kaikenlaisia sairaus- ja kuntoutuskertomuksia ja röntgenkuvalausuntoja. Olen plarannut koulu-, kurssi- ja työtodistuksiani, neuvolakortteja ja lasten kaste- ja koulutodistuksia. Valokuvissa kulkee kotieni kirjo ja elämäni ihmisten kavalkadi. Niin kuolleiden kuin elävienkin. Ilon, onnen, surun, ikävän, rakkauden, ylpeyden, kiitollisuuden ja riittämättömyyden tunteet täyttivät mieleni valokuvia katsellessa.

Löysin papereiden joukosta runoja, joista eräs Pentti Saarikosken runo oli raastavan koskettava muuttaessani Ehtooboxiin.

             Elämäni talossa ovet ovat kapeat,
             huoneesta toiseen ei pääse suurten kantamusten kanssa,
             jotakin pitää jättää jokaisen oven eteen,
             elämäni talossa on kuljettava näin
             ja ovet ovat kerta kerralta kapeampia ja matalampia...

Saarikoski ei tietenkään tarkoita talon fyysistä kokoa, mutta kyllä tämä runo sopi minulle niin henkisesti kuin fyysisestikin. Paljon on kantamuksia jätettävä jälkeensä ja paljon on niskaansa nöyristettävä, jotta mahtuu yhä pienemmistä ovista sisään. Samalla on hyväksyttävä se, että minun asumukseni eli elämäni nyt vain sattuu olemaan tällainen. Samoin on hyväksyttävä sekin, että tämä mummula nyt vain sattuu olemaan tällainen. Ehkä mummulassa tärkeintä kuitenkin on mummu. Eihän hänen tarvitse olla yhtä pieni ja ahdas kuin asumuksensa.

Oman elämisensä ja asioidensa järjestäminen ja suunnitteleminen antaa hallinnantunnetta ja voimaa sekä vahvistaa itsetuntoa. Kyllä tässä pärjätään. Papereiden ja valokuvien sortteeraaminen auttaa jäsentämään oman elämän vaiheita. Tuota on ollut, tullut ja mennyt. Tältä se minun elämäni talo on tähän mennessä näyttänyt. Rakennus ei ole vielä valmis. Ovia on vielä avattavana ja varmaan suljettavanakin. Joku ovi on aina raollaan.

runoja

Siivosin kesällä arkistoja ja löysin runoja ja mietelauseitani, joita olen kirjoittanut 1980-luvun loppupuolella. Siis liki kolmekymmentä vuotta sitten. Laitan osan niistä tässä näytille. Aika on toinen ja nainen on toinen, mutta jotain ihmeen tuttua joissain asioissa on.



Natisee
nahoissaan nainen

Rakennemuutoksen mutaatio                 
uuden ajan alistumaton

Geeneissään mennyt maailma
mielessään uudet utopiat

Natisee
nahoissaan nainen

Kiirehtiessään juoksujalkaa
kohti kovenevaa näytönpaikkaa

Takanaan nyrkin ja hellan helvetti
edessään minuuttiaikataulun ja pärjäämisen pätsi.

      ***

Säilyttääkseen markkina-arvonsa
nykyaikainen nainen
tarvitsee paljon purnukoita.

Tarvitaan kosteusvoide, yövoide,
selluliittivoide, kynsinauhan hoitovoide,
silmänympärysvoide, nännipihan pehmitysvoide.     

Ikään kuin viimeiseksi voiteluksi
voitaisiin mielestäni kehitellä
persereiän perusvoide.

      ***

Nahistuvat naiset
nuutuvat nuket
       keski-iän ikeessään

Turtuessaan tyytymiseen   
tarrautuvat toiveikkaina
      jokapäiväiseen leipäänsä

Keskittyessään kaloreihin
kilojouleihin joutaviin
      jakavat elämänsä annoksiin

Pieniin mauttomiin murusiin
luullessaan liiallisen läskin
      sulamattoman selluliitin

olevan ainoana esteenä Elämälle.

      ***

Avioliiton käy usein huonosti. Puolisot kasvavat erilleen. Nainen ei enää alistu, vaan haluaa vapautta ja itsenäisyyttä. Itsenäisyyden iloa hän saa, kun täyttelee ihan itse asumistuki-, elatusapu- ja sosiaaliavustuslomakkeita asustellessaan lasten kanssa epämääräisessä lähiössä kaupungin vuokra-asunnossa. Vapauden riemua, kun perjantai-iltana saa ihan itse päättää katsooko kakkoselta Dallasia vaiko ykköseltä elokuvan. 

      ***

Erilleen kasvaminen on muodissa.
                                       

Tarkoittanee sitä, että puolisot huomaavat olevansa
erillisiä yksilöitä, eivätkä pelkkä siamilainen naimakaksikko.

Onko persoonan löytyminen mikään erikoisen  hyvä syy rynnistää avioeroon?                                                                                                                                           

                                                                                       Nainen valittaa elämänsä tyhjyyttä.   
                                                                                       Miehen vastaus kyseiseen ongelmaan
                                                                                       on noin viisitoista senttiä lihaa.

      ***

Karkasinhan minä joskus vapauteen itseäni etsimään.

Lähtiessäni huusin
Sinä olet kivirekeni
Sinua minun on raskasta perässäni raahata.

Palatessani julistin
Sinä olet peruskallioni
Sinuun minun on hyvä nojata.


      ***


Uskottomuus.
Pelkurin pakoa taistelukentältä.         

      ***

Uskottomuus.
Utopiaa apatiaan.

      ***

Alussa oli ihastus.
Lopussa oli vihastus.
Välissä koko elämä.

      ***

Kätesi viileys kananlihaani vasten sai minut huomaamaan,
että yhteinen verenkiertomme oli lakannut.

      ***

Tuhon taustalla
tuttuuden tuoksu
tapahtumien tavallisuus
tapojen tappavuus
Tyhmyys. Typeryys.

      ***

Onko miesaines huonontunut,
kun nainen on alkanut korvata
laatua määrällä?

      ***

Kertakäyttöisen ihmissuhdeketjukirjeen
postimaksut ovat korkeat.

      ***

Liian varhain tytöt nykyään
siirtyvät leluista kaluihin.
Pitävät sitten kaluja leluinaan.

      ***

Naisen ainoa painoarvo                                                 

on oikeastaan panoarvo.

Painavan naisen panoarvokin on huono.

      ***
                                                                                                         

Kaljakuppilassa                                                                           
kestokoviksesta pysyväispehmoon                             
     
Miehiä kaikki tyynni
itkemässä taluttajaa, taltuttajaa

Joka tapauksessa jonkinlaista
femme fatalea, pystyssä pitäjää

Joka kantaisi kaljatuopin pois ja
antaisi ainaisen rauhan.

      ***

                                                            En huoli suitsia suuhuni
                                                            en satulaa selkääni.

                                                            Jos pysyt kyydissäni ilman niitä
                                                            lupaan Sinulle riemukkaan ravin.

                                                                  ***

Rottapaistia ja ton-ton-ruokaa

Eräs ystäväni kertoi sedästään, joka joutui venäläisten sotavangiksi. Setä palasi reissulta takaisin kotiin  hengissä, mutta erittäin nälkiintyneenä. Hän ei paljoa avautunut kokemuksistaan neuvostovallan hoivakodissa. Pieni veljentytär oli kuitenkin onnistunut kerran kuuntelemaan pienen padan korvin setänsä tarinaa aiheesta. Setä oli kertonut, että venäläiset vanginvartijat olivat olleet jollain tapaa inhimillisiä verrattuna saksalaisiin sotavankeihin, jotka olivat samoissa tiloissa suomalaisten kanssa ja käyttäytyivät julmasti heitä kohtaan. Eräänä päivänä setä oli saanut pyydystettyä rotan ruoakseen melkeinpä viimeisillä voimillaan, mutta voimat eivät riittäneet puolustautumiseen, kun saksalaiset ottivat väkivalloin rotan häneltä. Niin jäi sekin ateria nälkäkuoleman partaalla olevalta suomalaisvangilta nauttimatta. Uljas arjalainen taistelu maailmanherruudesta oli vaihtunut taisteluksi rotanraadosta.

Rottapaistista Ton-ton-ton -ruokavalioon

Eräs pitopalveluyrittäjä puolestaan kertoi minulle, kuinka vaikeaksi ammatin harjoittaminen on hänelle tullut näinä päivänä. Asiakkaiden vaatimukset ovat kasvaneet ja lukuisa määrä erilaisia erityisseikkoja liittyy ruoanvalmistamiseen. Ton-ton-ton -ruokavaliot antavat haastetta jokaiseen päivään. Ympäristökysymyksiin, viranomaismääräyksiin, hygieniaan, sairauksiin, terveydellisiin, eettisiin ja suoranaiseen humpuukiin perustuvat ehdot ja lisätarpeet aiheuttavat päänvaivaa ruokalistan ja reseptien laadinnassa.


Mainittu yrittäjäparka kohtasi uransa huipun, kun asiakkaaksi sattui vegaani, joka ei voinut syödä hunajaa, koska se oli eläinperäistä. Asiakas ei tainnut olla kovin hyvin perillä mehiläisen ihmeellisestä tehtävästä kasvikunnan tuotteiden parissa.

Lapsuuteni peruseväät: syyllinen, syyllinen, syyllinen

Maidosta, leivästä ja perunasta on tullut myrkkyä. Personal trainerit, terveysvalmentajat, life coachit yms. hyvinvointibisneksen edustajat  suosittelevat tilalle vaikkapa mantelimaitoa, kvinoaa ja bataattia. Ruokapöytäkeskusteluissa kommentoidaan ja spekuloidaan loputtomasti uusimpia lehtilööppejä ja kaupallisia mainoksia ja nielaistaan ne totuutena vaikkapa tämän Ruohonjuuri -kaupan mainoksen herkun kera:

”Ihana, astetta terveellisemmän macha-latte-vanukkaan pääraaka-aine! Aloitan aina lauantaini tällä! Vanukkaan saan aikaisesti sekoittamalla vahvaa matcha-teetä, riisimaitoa ja agavesiirappia, jotka geelataan vanukasmaiseksi chialla. Tosi mahtava makuelämys.”

Sanoo Anni, joka ei ilmeisesti ole kotimaisen lähiruoan ystävä. Ruohonjuuri -kaupalla on tuotteidensa esittelyssä teksti: "Tällä mainiolla tuotteella saattaa hyvinkin olla (muitakin) hyvinvointiasi lisääviä vaikutuksia, mutta valitettavasti emme voi kertoa niistä tämän enempää." He eivät myöskään kerro, että "Valitettavasti chia-vanukkaissa saattaa olla tarjolla myös salmonellaa".
https://www.ruohonjuuri.fi/chia-siemenet-cocovi-6420617151812
https://yle.fi/uutiset/3-8158006

Ruusunpunaista salkkariin

https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Khewra_rock_salt_-_pink.jpg

Jopa suolan käyttö on muuttunut monimutkaiseksi ja kansaa jakavaksi elementiksi. Perinteisen Jozo-purkin sijasta kaapista  löytyy ruususuolaa, kristallisuolaa, intiaanisuolaa tai Himalajan vuoristosuolaa, jotka taitavat kaikki tarkoittaa samaa suolaa ja jotka ovat ihan sitä samaa suolaa kuin merestäkin saatava suola. Sitä ei vain ole puhdistettu ryönästä. Vuoristosuolaa markkinoidaan sen sisältämien mineraalien vuoksi terveystuotteena.

Ruokasuolassa on natriumkloridia noin 95-96 prosenttia natriumkloridia ja vuorisuolassa ihan saman verran, kertoo sisätautien erikoislääkäri, tutkimusprofessori Antti Jula Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Mineraalien määrä vaihtelee jonkin verran eri valmistajien tuotteissa. Kuitenkin esimerkiksi ruususuolassa on merkityksetön määrä rautaa. Sitä on 0.045 mg 5 grammassa ruususuolaa, kun suositustaso miehillä sekä naisilla vaihdevuosien jälkeen on 9 mg ja ennen vaihdevuosia 15 mg päivässä. Vastaavasti vuorisuolassa on kaliumia 5 grammassa 32 mg, kun tavoite miehillä on yli 3500 mg ja naisilla yli 3100 mg päivässä. Vuorisuolassa on pikkuisen enemmän kalsiumia kuin muissa suoloissa, jonkin verran magnesiumia ja hyvin pieniä määriä kaliumia. Esimerkiksi yhdessä lasillisessa maitoa on kalsiumia jo kymmenkertaisesti verrattuna siihen, että muuttaisi sen kaiken suolansaantinsa pelkästään ruususuolaksi. Eli käytännössä sillä ei ole mitään terveysvaikutusta, arvioi Jula.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/15/suolalaatuja-vertailemassa.

Toissa kesänä Someron apteekki kertoi tiedotteessaan, että jodi on varattu ydinvoimalaonnettomuuden tai atomipommin seuraamuksia varten, ei ihmisten hotkittavaksi arkipäivisin (no, ei ehkä näillä sanoila, mutta tarkoitus oli sama). Somerolaisia oli näes varoiteltu paikallislehdessä, että ihmisiä vaivaa jodinpuute, kun syövät trendisuoloja jodioidun pöytäsuolan sijaan. Huolestuneet ihmiset ryntäsivät sitten tyhjentämään apteekin jodivarastoja. Nekin, jotka jo söivät tarvitsemansa jodin suolassa. Paradoksaalista kyllä, kalliista "terveyssuolasta" puuttuu juuri se aine, josta on meillä on puute ja jonka puutteella on suoria tieteellisesti todettuja terveydellisiä vaikutuksia.

Pelastaja-avokado länsimaisen naisen ritari

Someron apteekin jodiryntäys on pientä verrattuna avokadoryysikseen. Kun avokadon länsimaisen eliitin hengen pelastavat vaikutukset keksittiin, valtaisa kysyntä aiheutti  Perussa puhtaan veden pulan paikallisen epäeliitin keskuudessa. Kun me valkoiset ja rikkaat jotakin haluamme, niin me myös otamme sen. Viedään sitten vaikka juomavesi lapsen suusta.
https://yle.fi/uutiset/3-8024799


Suomessakin toki ymmärrämme veden tärkeyden ihmiskeholle, mutta puhdas vesi maistuu joidenkin mielestä - niinpä niin, vetiselle. Ei hätää, heitä varten on kehitelty maku- ja vitamiiniveden reseptejä. Ensimmäisen kuvan tyttö ei liity avokadon kasvatukseen, vaan kuva on Keski-Afrikan tasavallasta, jossa vuonna 2015 13% lapsista kuoli ennen viisivuotissynttäreitään. Tuo vesi ei taatusti maistu vetiselle. Makuaineet jo valmiiksi mukana.

https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Unsafe_drinking_water_01.jpg
https://askelterveyteen.com/8-kotitekoista-vitamiinivetta/
http://www.globalis.fi/Maat/Keski-Afrikan-tasavalta
                           

Medialla on suuri vaikutus siihen, mihin milloinkin hurahdamme. Varsinkin naisporukassa kuulee, mikä on muotia terveys- ja ruokabisneksessä. Seuraavasta linkistä löytyy MTV:n todella törkeä ylilyönti. Lukekaa ja hämmästykää, mikä on kohtalonne, jos ette syö tarpeeksi banaania. Tulee mieleeni nyt jostain syystä kirves.
https://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/5-merkkia-nain-kay-jos-et-syo-riittavasti-banaania/6044594#gs.p1E_hBc

Mansikin tuotokset valinkauhassa

Maitosota voittaa reilusti utareiden mitalla alussa kertomani rottataistelun. Lööpit kirkuvat, Yle järjestää keskusteluraateja, tappouhkauksia jaellaan toisin- eli väärinajattelijoille ja joka käänteessä raha vaihtaa omistajaa. Kaikkihan alkoi muistaakseni jo muinoin laktoosi-intoleranssista ja nyt kaikkinainen intoleranssi koskee lähes kaikkea maitoon liittyvää. Ei voi välttyä ajatukselta, että onko tämä kansa tullut hulluksi? Tai ainakin media, kun jaksaa tätä aihetta pyörittää vuodesta toiseen.

Laktoosi-intoleranssi ei ole laisinkaan sairaus, vaan alkuperäinen tilanne ihmisen laktaasi-entsyymin toiminnassa. Maitosokeria eli laktoosia pilkkoo suolessa laktaasi-niminen ruuansulatusentsyymi. Luonnontilassa elävä ihminen joi äidinmaitoa vain lapsena, mutta ei saanut maitoa aikuisena lainkaan. Laktaasi-entsyymi luontaistaloudessa elävällä aikuisella oli tarpeeton, minkä vuoksi sen vaikutus lakkasi lapsen kasvaessa 5–12 vuoden iässä. Kun ihminen alkoi kasvattaa karjaa ja juoda maitoa aikuisena, tapahtui geenimutaatio, jonka ansiosta laktaasia syntyy myös aikuisen suolistossa. Afrikkalaisilla ja aasialaisilla alkuperäiskansoilla 90 %:lla on edelleen "vanha geenimuoto" eli heillä useimmilla on laktoosi-intoleranssi. Pitkään maitotaloudessa elävillä kansoilla, kuten pohjoismaalaisilla, uusi geenimuoto on yleisempi kuin vanha. Noin 18 prosentilla suomalaisista on edelleen vanha geenimuoto, heillä siis laktaasientsyymi häviää kasvun aikana. Laktaasintuotanto saattaa myös iän myötä hiipua, joten on ihan mahdollista, että nuorempana hyvin laktoosia sietänyt vatsa ei sitä sitten enää myöhemmin siedäkään.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00038

No, mitäpä edellä olevasta maallikko voisi päätellä? Ainakin sen, että 18 prosentilla suomalaisista on geeniperimä, joka on lähempänä alkukotiamme Afrikassa ja Aasiassa kuin loppusijoituspaikkaamme täällä Pohjolassa. Joku rotuhygieenikko voisi tietty pitää sairautena tai ainakin pahanlaatuisen vammana tuollaista geeniperimää, mutta toivotaan, että laktoosi-intoleranssista ei kuitenkaan koskaan tule mihinkään ”lopulliseen ratkaisuun” eliminointiperustetta.

Vaivahan on kiusallinen, saattaa pukata ripulia ja pierua vatsan kipristelyn kera, mutta se ei uhkaa millään muotoa ihmisen henkeä. Hoidoksi riittää laktoosin välttely, joka on helppoa nykypäivänä. Laktoosittomia tuotteita löytyy runsaasti ja apteekista laktaasiakin ensiavuksi.

Maitoallergikon tilanne on aivan eri kuin edellämainittujen ihmisten. Maitoallergia voi pahimmillaan johtaa hengenvaaralliseen anafylaktiseen shokkiin.  https://www.allergia.fi/allergiat/ruokayliherkkyys/maitoallergia-ja-laktoosi-intoleranssi/

Kukapa jaksaisi enää pelätä kolmatta maailmansotaa, kun meillä on maito pelättävänä?

Laktoosi-intoleranssin keksimisen jälkeen pikkuhiljaa muotiin näyttää tulleen ns. maitotauti, jonka oireet ovat moninaiset ja sen syyksi arvellaan tietyissä piireissä maidon homogenointia ja pastörointia. Rasvaton maito on viimeisin syntipukki ihmisten huonovointisuuden taustalla. Salaliittoteorioilla syöstään Valion ja tietenkin Pekka Puska -paran niskaan tulta ja tulikiveä.

Pastöroinnin historia on mielenkiintoinen ja liittyy kaikenlaisten basiliskojen löytymiseen. Teemalla tuli juuri sarja nimeltä Charitè, joka sijoittuu Berliiniin ja kertoo tulevien Nobel-palkittujen tutkijoiden työstä basillien parissa. Tuberkuloosi ja kurkkumätä ovat eritoten esillä sarjan aikana. Siinä viitataan myös Pariisin Pasteur-instituuttiin.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/09/12/charite-sairaala-keskella-berliinia

Apua, viinikin on siis pastöroitu

Maidon pastöroinnin historiasta Suomessa löysin mielenkiintoista luettavaa lääketieteen historioitsija ja tohtori Arno Forsiuksen artikkelista. Louis Pasteur kehitti nimensä mukaan kutsutun pastöroinnin vuonna 1866. Hän nimittäin totesi silloin, että kuumentamalla viini lyhytaikaisesti 60 asteeseen voitiin parantaa ratkaisevasti sen säilyvyyttä, koska suurin osa pilaantumista aiheuttavista mikrobeista tuhoutui.

Maidon pastöroinnin samassa tarkoituksessa otti käyttöön Gerber vuonna 1890 New Yorkissa. Tämä oli tärkeä menetelmä, jonka avulla voitiin huomattavasti lisätä maidon säilyvyyttä ja vähentää sen kautta tapahtuvan tartunnan vaaraa ilman, että maidon ominaisuudet muuttuivat mainittavasti.”
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/maidpast.html

https://commons.wikimedia.org/wiki/File:NoMilkToday.jpg

Silloinen "maitotauti" ei tarkoittanut samaa kuin tämä Suomeen nyt ilmaantunut ”epidemia”, vaan tuolloin käytiin taistelua maidon välityksellä leviäviä tauteja vastaan mm. tuberkuloosia, lavantautia, keltatautia, kurkkumätää ja tulirokkoa vastaan. Suomeen maidon pastörointi tuli vasta lopullisesti pakolliseksi vasta 1950-luvulla.

Nykyisin rokotuksilla on saatu jo monia tappajia tainnutetuiksi, mutta kaikenlaisia pöpöjä silti vielä esiintyy ja uusia tulee. EHEC esimerkiksi on sellainen vekkuli pöpö, joka voi johtaa hemolyyttis-ureemiseen oireyhtymään, joka oli jokunen vuosi sitten tappaa Turussa pari lasta, jotka olivat nauttineet raakamaitoa.

”Bakteerin säilymönä toimii yleensä nautojen, mutta joskus myös lampaiden ja vuohien suolisto. Hyvin pieni määrä bakteereita (vain 10–100 kappaletta) voi aiheuttaa infektion. Tartunta saadaan yleensä ulosteella saastuneen ja huonosti kypsennetyn ruuan tai juoma- ja uimaveden välityksellä. Tartunta voi levitä myös käsien välityksellä henkilöstä toiseen, esim. perheenjäsenten välillä. Tartunnan voi saada myös koskettelemalla eläimiä, joilla esiintyy EHEC-bakteeria.” https://www.thl.fi/fi/web/infektiotaudit/taudit-ja-mikrobit/bakteeritaudit/ehec

Maidosta, juomavedestä ja ruoasta tämä pelottava pöpö tuhoutuu, uskokaa tai älkää, pastöroinnilla eli kuumentamisella. Listeria tuhoutuu myös kuumentamalla. Listeriaan sairastuvat helpommin vanhukset ja sairaat, ja heidän kuolleisutensa siihen on ällistyttävän suurta. Aiheuttaa mm. aivokalvontulehdusta ja keskenmenoja (viimeksi mainittua ei yleensä vanhuksilla).
https://www.evira.fi/elintarvikkeet/tietoa-elintarvikkeista/elintarvikevaarat/elintarvikkeiden-kayton-rajoitukset/listeriabakteeri/

Vaikuttaa vahvasti siltä, että kakkabasillit yhdistettynä ihmisen ruokaan ja juomaan ei ole hyvä yhdistelmä. Pastörointi ei ole mitään salaliittotiedettä, sillä jokainen huushollerskakin sen osaa. Kypsennetty liha ja kala säilyy kauemmin kuin raaka, paistettu leipä säilyy kauemmin huoneenlämmössä kuin taikina ja hilloja ja mehuja on turha valmistaa kellarisäilytykseen, jollei niitä keitä.

Lopputulema: syö särkeä, se kasvattaa järkeä

Venyvää kuin pitkäpiimä tämä juttuni. Yhteenvetona sanoisin, että tulkoon jokainen uskollaan autuaaksi ruoka-asioissakin, mutta sallikoon uskonnonvapauden muillekin. Jotkut luottavat tieteelliseen tietoon, jotkut Magneettimediaan, jotkut eivät ajattele koko asiaa, vaan nauttivat elämästä ja ruoasta omaa kehoaan kuunnellen ja jotkut eivät kuuntele sitä kehoaankaan.

Minua kuitenkin totisesti harmittaa, jos joku ruokapöydässä rupeaa kyttimään minun syömisiäni ja antamaan terveydellisiä neuvoja, jotka perustuvat jonkin puppumedian päivän lööppiin. Minusta on mukavaa, jos kaikki saavat rauhassa syödä sitä mitä voivat ja haluavat keskustellen samalla mukavista asioista. Vatsavaivat eivät ole sitä eivätkä jokainen röyhtäys ja pieru tarkoita mitään patologista. Voivat olla vain pieruja ja röyhtäisyjä. Sisään nieltyä ilmaa, joka pyrkii jotain kautta ulos. (Eihän sitä tietty ruokapöydässä tarvitse lasetella menemään.)

Toinen minua totisesti harmittava asia on terveysväittämien ympärillä pyörivä armoton bisnes, joka voi joskus viedä yksinkertaisen ja köyhän ihmisen viimeiset roposet.

Hyvien myyntilukujen takana lienee vanhuuden, sairauden, rumuuden ja kuoleman pelko. Kuinka ihana onkaan ajatus, että jollain pillerillä, uutteella tai ihme-eliksiirillä voisi kumota nuo epämiellyttävät elämän reunaehdot.

Seuraavassa lainaus, joka sitoo tekstini mainiosti alusta loppuun, rottapaistista maitotautiin.

Terveystieteiden maisteri Timo Kettunen blogissaan:
"Toisen maailmansodan jälkeen olemme saaneet nauttia suhteellisen pitkästä rauhan jaksosta, joka on onneksemme mahdollistanut esimerkiksi teknisen kehityksen nopean kasvun.
Mutta ihminen taantuu henkisesti.
Perspektiivi katoaa.
Monilla on asiat liian hyvin. Lehtien palstoilla märehditään tyhjänpäiväisiä terveyteen liittyviä asioita ja internetissä tapellaan päivittäin siitä mikä ruoka on paras ja mikä ei. Kun ei ole puutetta tai kärsimystä, henkinen kehitys on hidasta – jos sitä edes ilmenee."
https://blogit.iltalehti.fi/timo-kettunen/2015/07/28/minakeskeisyys-jaa-mutavyoryn-alle/

Nöyryyttäminen

Olen joutunut viime aikoina useampaan kertaan asettelemaan/vahvistelemaan rajojani. Kyse ei ole ollut siitä, että en itse olisi pysynyt pilttuussani, vaan siitä, että joku toinen on ylittänyt minun reviirini rajat. Kaikki tapaukset ovat olleet erilaisia ja eri elämänpiirin alueilla, mutta oma suhtautumiseni on ollut samanlaista. Olen nostanut selvän stop -merkin pystyyn. Seis, tästä eteenpäin ei saa käydä. Tähän päätyt Sinä ja tästä alan minä. Jossain tapauksessa rajojen täsmentäminen on tuottanut minulle suorastaan mielihyvää ja jossain tapauksessa se on aiheuttanut minulle suurta ahdistusta.

Ahdistus syntyy siitä, että pelkään jotain aivan järisyttävää tapahtuvan, jos sanon EI tai ilmaisen loukkaantumiseni. Tunnen itseni epäonnistuneeksi ja huonoksi. Hetkessä taannun pieneksi tytöksi ja koen olevani paha. Se on omituista kuusikymppisen käytöstä. Luulisi tämän ikäisen jo pystyvän ilman huonoa omatuntoa pitämään itsestään selvistä asioista kiinni ja olemaan jämäkkä.

Näissä kaikissa kohtaamissani tilanteissa on ollut kysymys loukkaamisesta - epäasiallisesta käytöksestä, käskyttämisestä, alempiarvoisena kohtelemisesta tai neuvoista. Hyvää tarkoittavaa neuvomista, kuinka minun tulisi ajatella ja tuntea tai tunteideni täydellisestä vähättelyä. Viimeisen lauseen asiat ovat alkaneet ärsyttää minua viime vuosina erityisesti. Ajattelen vahvasti, että minulla on oikeus omiin tunteisiini ja ajatuksiini. Olkoot sitten kuinka vääriä tahansa. Himputti vieköön, koska ihminen tulee niin vanhaksi, että saa määrätä itse omansa? Teot ovat eri asia. Ne eivät ole yksityisasia, jos ne vaikuttavat toisiin ihmisiin. Oman fyysisen ja psyykkisen jaksamisen rajat ovat myös mietityttäneet minua viime aikoina. Mikä on riittävää, kun tuntuu, että ei riitä vai riittääkö ylipäätään mikään?

http://www.adlibris.com/fi/kirja/noyryytys-9789522886439

Psykiatri Juhani Mattila ei puhu loukkaamisesta tai loukkaantumisesta, vaan käyttää vahvempaa ilmaisua: nöyryyttäminen ja nöyryytetyksi tuleminen. Hän julkaisi tänä vuonna kirjan nimeltä Nöyryytys – Arvokkuuden kokemuksen menettämisestä ja uudelleen löytämisestä. Nöyryytyksen ytimessä on arvokkuutta riistävä kokemus. Silloin ihminen kokee joutuvansa keinottomana vääryyden kohteeksi tai alistetuksi.  Hänen mukaansa rankkaa nöyryyttämistä voi tapahtua läpi elämän. Nöyryytyksen juuret vievät usein lapsuuteen. Lasta on moitittu, vähätelty tai verrattu muihin. Hänet on sivuutettu tai hänen tunteitaan ei ole otettu huomioon. ”Sinusta ei ole mihinkään” tai ”Mikset ole kuin Liisa?”. https://www.tehylehti.fi/fi/tyoelama/psykiatri-tyoyhteisoon-pesiytynyt-noyryyttamisen-kulttuuri-tuhoisa


Itse muistan tulleeni verratuksi itseäni parempiin lapsiin tai vaihtoehtoisesti hyvin pahoihin lapsiin ja minun kerrottiin muistuttavan huikentelevaista ja laiskottelevaa sukulaistätiä. Onnekseni pidin tästä mustasta lampaasta paljon, joten vertailu ei tuntunut pelkästään pahalta. Koin myös sukupuoleeni kohdistuvaa nöyryyttämistä. Tytöt sitä ja tytöt tätä, tytöt eivät ainakaan sitä eivätkä varsinkaan tuota. Pojat olivat poikia ja lähtökohtaisesti parempia. Sankarillisia veijareita. Tytössä piili kammottavan häverikin mahdollisuus. Lasta voidaan nöyryyttää kotona, koulussa ja kaveripiirissä. Sen jälkeen onkin sitten helppo hypätä työelämään narsistisen pomon ja sairaan työyhteisön mollattavaksi. Tyttö kasvaa naiseksi ja siitä alkaa naiseuteen kohdistuva nöyryytys. Eikä se ikinä lopu, jollei itse osaa/uskalla sitä stoppi-merkkiä heilutella.

Lapsen sanoilla nöyryyttämisen voi täydentää fyysisellä väkivallalla. Silloin se jää ehdottomasti vielä varmemmin haavaksi, jonka päälle voi kasvaa rupi, mutta jonka saa raaputtamalla helposti vuotamaan uudelleen verta. Koivuniemen herran jäljet takalistossa seuraavat läpi elämän saati sitten nyrkiniskut tai seksuaalinen väkivalta. Olen joskus kuullut jonkun toteavan, että ei häneen selkään saamisesta ole mitään traumoja jäänyt. En usko, että se on totta. Kyseinen henkilö on vain parkinnut nahkansa ja jättänyt haavat sinne alle.

http://www.online-advocate.com/

Nöyryyttäminen perheen perintökaluna siirtyy sukupolvelta toiselle, jollei joku riko perinnönjaon kaavaa. Itse olisin mieluummin ottanut perinnöksi vaikkapa vanhat ruusukupit ja antanut ne eteenpäin seuraavalle sukupolvelle.

Mattilan mukaan ”Nöyryytys aiheuttaa ihmisen minäkuvaan hetkellisen tai pysyvän vaurion ja itsetunnon kolhun. Tölväisy, moite, arvostelu, kritiikki, nolaaminen, mitätöinti ja ohittaminen ovat kaikki nöyryyttämistä. Niin myös torjutuksi tuleminen. Pienet ja vähän suuremmatkin surut ja pettymykset paranevat ajan kanssa silloin, kun niihin ei sisälly nöyryytystä. Koettu nöyryytys on kuitenkin kuin tapaturma, joka jättää jälkensä. Kipu niistä tuntuu joka kerta, kun trauma palaa mieleen.” https://www.sley.fi/noyryytys-kohmettaa-sielun/

Loukkaamisen kulttuurin perheessä tai työpaikassa lopullinen niitti rapsaistaan sanomalla, että eksä leikkii ymmärrä? Sehän oli vain huumoria ja ihminen, joka uskaltaa loukkaantua nöyryyttäjälleen nimetään huumorintajuttomaksi, herkkähipiäiseksi herneennenäänvetäjäksi.

”Yksi yleinen nöyryytyksen tapa on viedä toiselta usko omiin mahdollisuuksiinsa saavuttaa haluamansa. Tämä on nöyryytyksen laji, jota suomalaisessa yhteiskunnassa joskus pidetään jopa hyveenä. Ne ovat hetkiä, kun vanhempi vähättelee lapsensa tai puoliso kumppaninsa haaveita ja unelmia. Masennus on toiveiden häviämistä. Tämän sortin nöyryyttäminen on yleistä myös nykyajan työelämässä. Se voi olla esimerkiksi sitä, kun ihmistä pidetään pätkätyösuhteissa vuosi vuoden perään.”, toteaa psykiatri Juhani Mattila. https://anna.fi/hyvinvointi/itsetuntemus/vahattely-noyryyttamista-terveen-ylpeyden-rikkominen-tuhoaa-arvokkuuden-tunteen/

Itse olen jo kahdettatoista vuotta pätkätyösuhteessa. Pätkiä on kaksi vuodessa ja niiden välillä yhteensä viisi kuukautta ns. sopimuksetonta kautta. En osaa sanoa, onko nöyryyttävää hakea kaksi kertaa vuodessa omaa työtänsä uudestaan, mutta kyllähän se vähän löysässä hirressä roikkumiselta tuntuu. Ei sitä ainakaan ihan täysiarvoinen ole.

Kerran kuulin työpaikallani erään työtoverini sanovan ”kyllä sillä on ihan vahtimestarin sielu”. Minusta siinä puhuttiin, sävy oli positiivinen ja kyse oli palvelualttiudestani. Jäin kuitenkin mielessäni ihmettelemään, että minkäslainen sielu se vahtimestarilla mahtaa olla? Poikkeaako kovin osastonjohtajan sielusta? Rehtorin sielusta? Kaupunginjohtajan?  Loppujen lopuksi heitin mielessäni bumerangin takaisin ajattelemalla, että sanojalla itsellään se on ehkä melko pieni. Lähes olematon.

Kanalassa loukkaantunut lajitoveri nokitaan porukalla kuoliaaksi. Sellaista ikävä kyllä tapahtuu joskus myös naisvaltaisella työpaikalla. Juoruaminen, vihjailu, naureskelu, silmien pyörittely, kulmien kohottaminen, asioiden pimittäminen, arvostelu ja porukasta ulosjättäminen ovat kanan nokkaakin satuttavampia työkaluja. Perintökaluja, joita olemme perineet jo lapsuudessa. Ryhmänokittelu ja kaakatus johtaa sairastumiseen ja pahimmmillaan jopa kuolemaan. Itsemurhaan.

http://www.dhakacourier.com.bd/a-breakdown-in-human-values/

Kaivan nyt kaksi varsin nöyryyttävää kokemusta muistolootastani esiin. Eivät ne elämäni pahimpia ole, mutta vahvoja mielikuvia kyllä tuottavat ja liittyvät nuorena äidiksi tulemiseen.

Ensimmäinen tapaus tapahtui Espoon Niipperin Elannossa, joka oli lähikauppamme. Myymälänhoitajana oli koulukaverini äiti, joka järkyttyi nähdessään kasvaneen kumpuni. Jaksoi sitä kauhistella harva se kerta, kun kävin kaupassa. Eräänä päivänä olin ostoksilla, kun hän suureen ääneen huusi, katsokaa tuota tyttöä, se on meidän Hannelen luokkakaveri, ja nyt se saa vauvan. Eikö ole kamalaa? Siinä sitten seisoin töllisteltävänä ja itkua pidätellen kuin apina häkissä. Eivät sentään tulleet tökkimään sormella.

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/e/ed/Monkey_in_zoo1.jpg/1280px-Monkey_in_zoo1.jpg

Toinen muisto liittyy Kätilöopistoon. Olin käymässä äitiyspolilla ylitettyäni lasketun ajan. Siellä oli peräkanaa monta pientä tutkimushuonetta tutkimuspöytineen. Enemmän ja vähemmän raskaana olevien piti riisua pöksynsä ja asettautua pöydälle ja tällätä jalkansa telineisiin. Siinä sitten rivi naisia retkotti paikat avoimina odottamassa arvokasta delegaatiota, joka kulki huoneiden läpi kurkkaamassa ketaroiden väliin. Kätilöopisto oli opetussairaala, joten kurkkijoita saattoi olla aika monta.

http://www.rehactive.fi/gynep%C3%B6yd%C3%A4t

Lääkärin lisäksi pääsin kätilön hoteisiin. Kuului niihin vanhoihin, kunnon lapsenpäästäjiin, joista kuulee vain entisajan synnyttäjien kauhukertomuksissa. Kätilöllä oli myös opiskelijoita seuranaan ainakin viisi kappaletta. Hän tutki minua ja alkoi sitten rumasti arvostella minua tilanteestani ja selitti opiskelijoille, mikä kauhea kohtalo minulla ja lapsellani on tiedossa. Sitten hän kyseli erittäin epäasiallisesti, onko isästä tietoa, onko minulla edes asuntoa ja raha-asioistani. Viimeisen voitelun hän antoi kertomalla värikkäin sanakääntein, kuinka kauheaa kärsimystä joudun synnytyksessä kokemaan. Siinä minä makasin yksin vähissä pukeissa ja itkin häpeästä ja pelosta. Sen muistan, että nuorten kätilöopiskelijoiden silmissä näin suurta myötätuntoa, joka kantoi minut sen tilanteen yli. Jotenkuten. Tuohon aikaan isä ei päässyt tutkimushuoneeseen mukaan, mutta onneksi hän oli odotushuoneessa ja pääsin parkumaan hänen vahvojen käsivarsiensa suojelukseen.

Meidän omassa neuvolassa oli aivan ihana, äidillinen kätilö, jolta sain paljon tukea ja kannustusta. Uskon siitä olleen paljon enemmän hyötyä kuin julkisesta nöyryyttämisestä. Ikuisesti olen kiitollinen myös anopilleni, meidän Famulle, joka kuultuaan raskausuutiset, sanoi iloisena:  näin viime yönä unta, että poika on tulossa. Sitten hän ryhtyi neulomaan puikot suihkien tulokkaalle toinen toistaan kauniimpia nuttuja, myssyjä ja sukkia. Hän ei ollut mikään draamakuningatar, vaan käytännön ihminen, joka arveli, että vaatettahan se tulokas tarvitsee. Hän oli itse menettänyt seitsemäntoista vuotta aikaisemmin yhdeksän päivän ikäisen tyttövauvansa, minkä jälkeen toista lasta ei hänelle suotu. Ainoan pojan esikoispojan syntymä oli hänelle suuri lahja ja ihme.

Voi hyvä ihme sentään. Sellaista se oli. Maailmanmeno vuonna 1973. Nyt on nyt ja uudet nöyryyttämisen aiheet ja muodot ovat vallanneet alaa. Nöyryyttäminen ei tapahdukaan enää muutaman ihmisen kesken Elannossa, vaan pahimmillaan se jaetaan koko maailman kanssa armottomassa epäsosiaalisessa mediassa.

Me ihmiset emme tyydy nöyryyttämään ainoastaan lajitovereitamme. Eläimet saavat myös osansa. Somessa jaetaan tolkuttomasti tällaisia kuvia, joille peukutellaan ja annetaan sydämenkuvia. Melko sydämetöntä, jollei suorastaan sielutonta meininkiä mielestäni.

https://c2.staticflickr.com/4/3827/10476833633_431267dc8b_b.jpg

Mökkeily

Millainen kesäpalatsi mahtaa olla 25,5 neliön asunnossa asuvalla ehtooboxin naisella? Kakkosasunnot tuppaavat olemaan pienempiä kuin vakituiset asunnot. Niin minullakin. Kesäasumukseni on kooltaan kymmenen neliömetriä. Kutsun sitä mökkeröksi, sillä mökkikin olisi liian suureellinen sana siitä. Mökkeröitä on toki useampi. Nukkumökkerö, saunamökkerö, vessamökkerö ja leikkimökkerö sekä puuvaja. Kaikkia ovat pieniä ja vaatimattomia.

Mansikkapaikkani sijaitsee Somerniemen skutsissa. Oikeasti pitäisi sanoa Somero, sillä Somerniemi liitettiin siihen vuonna 1977, mutta kukapa sitä ihan nopeasti oppii uusia asioita?

Tie tämän kevään tukinajon jäljiltä.

Sähköä ja vesijohtoa ei ole ja tienä toimii metsäautotie, jonka kunto riippuu metsähakkuista eli tie on joskus huono ja joskus vieläkin huonompi.

Mökkerötonttini on kooltaan 2,3 hehtaaria, ei siis mikään tonttero. Lähimmän naapurin ikkunaan on kilometrin verran matkaa. Ei höngi niskassa.

Ensi vuonna tulee kuluneeksi viisikymmentä vuotta, kun kävin paikassa ensimmäisen kerran. Asuimme tuolloin Espoossa ja vanhempani ostivat maaläntin kesämökkipaikaksi. Vuosi 1968 oli jo sellaista aikaa, jolloin tavallisille duunareille alkoi jäädä jokunen penni yli jokapäiväisen elämisen jälkeen. Meidän perheellä ei ollut kuitenkaan mahdollisuuksia mihinkään rantahuvilapaikkaan sisäjärven saati sitten meren rannalla. Tämä maapalanen oli omistajan tilaan kuuluva heinäniitty. Se oli aukea paikka peltosarkoineen ja keskellä köllötti vanha lato, jossa yövyimme muutaman kerran. Sankat kuusimetsät muodostivat ympärille suojaavat seinät.

Viisikymmentä vuotta on muuttanut maiseman sellaiseksi, että nyt niitty kasvaa tiheänään koivua ja pajupuskaa, sarkaojat ovat kasvaneet miltei umpeen ja niittykukat ovat tukehtuneet vahvempiensa alle. Metsänomistajat ovat avohakkuuttaneet ympärillä olevat metsät kertaalleen tai kahteenkin ja niiden alus- ja puukasvillisuus on täysin erilainen kuin ennen.

1960-luvun lopussa kesämökin rakentaminen jäi, kun maanomistaja kauppasikin samoin tein vanhemmilleni myös varsinaisen talonsa, josta tuli ensin lomanviettopaikka ja muutaman vuoden päästä vanhempieni vakituinen koti.

Mökkiprojektiin isä palasi 80-luvun alkupuolella ja rakensi niitylle pienen saunamökin ja kaivautti tekolammen, joka on sen kokoinen, että siinä hyvin pääsee uimaan ja polkuveneellä "laivailemaan", kuten pojantyttäreni pienenä sanoi. Vanhempani kävivät kesäaikaan ahkerasti mökillään saunomassa ja uimassa ja lapsenlapset saivat myös nauttia paikan iloista.

Mökkimatkan pituus ei isääni ja äitiäni päässyt rasittamaan, sillä se oli puolitoista kilometriä. Saunamökkerössä on pieni sauna ja pieni huone. Kaksi henkilöä mahtuu nukkumaan puusohvaan ja pari lattialle, jos tarve vaatii.

Aika on tehnyt tekosiaan, ja mökki huutaa jo kunnostajaansa. Aika on kuitenkin tehnyt tekosensa minullekin, joten kolmas sukupolvi saa saunasta halutessaan projektin. Tai neljäs, sillä siihenkin polveen valmistuu ensi keväänä kirvesmies. Joten toivoa on. Sekä mökkeröllä että minulla.

Kun omat lapseni olivat pieniä, kävimme silloin tällöin mökillä, mutta enemmän he olivat siellä ukin ja mummin kanssa. Itselleni oli joskus uskomattoman ylellistä päästä sinne ihan yksinäni lepoon ja rauhaan elämän ruuhkavuosina. Nykyisin minulla piisaa sitä rauhaa niin paljon, että olen iloinen kohdatessani aamusella sisiliskon, jolle voin sanoa muutaman sanasen.

Lapset kasvoivat ja vanhempieni voimat ja kiinnostus mökkipaikkaa kohtaan hiipuivat. Minä aloin sitten miehineni ja lapsineni vallata siellä jalansijaa 1990-luvun alkupuolilla. Ensimmäinen tekoni oli roudauttaa paikalle veljeni työmaaparakki, josta tuli sitten meille nukkumökkerö. Kuvat kertovat paremmin kuin kuuluisat tuhat sanaa, kuinka vahvaa visiota vaati uskoa tuohon unelmaan. Parakin oli tarkoitus toimia muutaman vuoden ajan tilapäisasumuksena, kunnes jotain uutta ja suurta syntyisi paikalle. Yli kaksikymmentä vuotta on kulunut, isäntää kierrätetty pariin kertaan, mutta uutta uljasta ei ole saatu aikaiseksi.

Parakin mädät osat poistettiin. Se vuorattiin sisältä ja ulkoa. Sille rakennettiin harjakatto ja kuisti ja niin siitä tuli kahdelle hengelle oiva yöpymispaikka. Paljon muutakin tehtävää löytyi. Niitty oli kasvanut umpeen ja alkanut soistua keskeltä. Raivasimme puita ja puskia, kaivautimme ojia kuntoon ja tasoitimme maata nukkumökkerömme ympäriltä. Muistan, kuinka pystyin silloin vielä akan raivolla hakkaamaan isolla kuokalla mättäitä ja myhkyröitä niin pihalta kuin siltä metsäautotieltäkin.

Jäätyäni yksinvaltiaaksi viime kesänä pestasin 14-vuotiaan pojantyttäreni maalariksi. Nukkumökkerön puupintainen sisäseinä oli jo tummunut tunkkaiseksi, ja halusin sen valkoiseksi.

Kävin Ikeassa ja sisustin nukkumökkeröni naisellisempaan kuosiin. Kaipasin valoa, puhtautta ja uutta keveyttä.

Pöytä ja tuolit ovat antiikkisia. Ne ovat peräisin isälleni ja äidilleni talonsa myyneen isännän lapsuuden kodista. Ovat yli satavuotiaita. Joku on joskus maalannut ne "pilalle", mutta varmaan sen ansiosta ne ovat kestäneet liki neljäkymmentä vuotta mökillä talven kosteudesta huolimatta.

Sain 60-vuotislahjaksi lapsiltani uuden huopakaton vuotavan tilalle. Pojat ja vävy olivat asennustöissä katolla toukokuussa.

Piha-alue on tällä hetkellä kurjan näköinen, sillä ruoppautin lammesta matalan eli ns. "lastenlahden" osuuden. Poikani levitteli ja tasoitteli pienellä "katilla" mudan ja rudan tantereille. Nyt odotellaan hiekkakuormaa, jotta pääsemme levittämään lastenlahteen pohjakankaan ja hiekat päälle. Nurmikkoa ei tarvitse istuttaa uusiksi, luonto hoitaa sen tosi nopeasti ihan itse. Lampi on rehevöitynyt kiihtyvällä nopeudella ja umpeenkasvaminen uhkaa. Viime talvena vävyni ja tyttäreni kaatoivat ja raivasivat lammen rantakoivut ja -lepät, jotta ne eivät lehdillään rikastuttaisi lisää lammen vettä. Tarkoituksena on tänä kesänä kalkita lampea happamuustason säätämiseksi. Vesikasveja täytyisi niittää ja nyppiä. Jne. Jne.

Nukku- ja saunamökkerön lisäksi fasiliteetteihin kuuluu puuhyyskä, joka muinoin toimitti Somerniemen kesätorin WC:n virkaa. Päädyttyään meille se asetettiin kuusikon keskelle hyvin suojaisaan paikkaan. Tulimme sitten eräänä kesänä mökille ja koimme pienen järkytyksen, kun metsänomistaja oli avohakkauttanut kuusimetsänsä vessamökkerön vasemmalta puolelta. Nyt uutta puuta ja puskaa on jo kasvanut tilalle. Näky ei enää ole ihan outo.  Isästäni on ikimuistoinen kuva, jossa  hän istuu housut kintuissa hyyskässä ja lukee Somero-lehteä. Kuva oli kyseisen lehden kannessa mainostamassa hyvää kesälukemista. Tarina kertoo paljon isästäni ja hänen ujostelemattomasta ja leikkimielisestä luonteenlaadustaan.

Tässä mökkerössä asiointi vaatii pieniltä lapsilta vähän opettelua. Varmaan joiltain aikuisiltakin.

Seuraavaksi esittelyssä on leikkimökkerö. Sen isäni rakensi yli neljäkymmentä vuotta sitten, kun ensimmäiset lapsenlapset syntyivät. Mökki oli kauan vanhempieni kotitalon pihalla. Seitsemän lapsenlapsen kasvettua ulos mökistä, se siirrettiin niitylle ja siellä oli kaksi sänkyä yöpyjiä varten. Vajaat kaksikymmentä vuotta sitten mökin käyttö muuttui alkuperäiseksi neljännen sukupolven aloittaessa mökkeilyelämänsä.

Leikkimökissä alkoi ilmetä muodikkaasti sisäilmaongelmia, joten päätimme toissa kesänä, että lasten ei enää ole terveellistä oleskella siellä. Exäni päätti muokata sen kaluvajakseen. Samana syksynä tuli sitten tietooni, että hänellä oli jo ihan uudet vajat mielessä kaluilleen, joten lyhytaikaiseksi jäi leikkimökkerön uusi elämäntarkoitus. Luulen, että lähivuosina puramme mökin pois homeen hajua levittämästä. Se tuntuu kuitenkin vähän haikealta, kun se on isän rakentama ja kahden lapsisukupolven leikkipaikka, mutta pilaantunut mikä pilaantunut, ei siinä kauniitkaan muistot auta. Sääntö pätee muuhunkin pilaantuneeseen. Niin maitoon kuin rakkauteenkin.


Ruokataloutta varten löytyy grillikatos ja saunamökin kuistilta keittonurkkaus kaasuliesineen, nukkumökkerön kuistilta kaasujääkaappi, grillipuut vajasta ja ruokavesi sammaloituneesta lähdevesikaivosta ja tiskivesi lammesta. Keittiöni on siis toimiva, joskin erittän hajasijoitettu. Askeleita kertyy huomattava määrä päivässä pelkästään siitä, että saa jotain syötävää sisäänsä.

Viime kesänä en jaksanut olla paljon mökkeröllä, kun siellä on niin paljon muistoja kariutuneesta liitosta ja sen hyvistä ja tärkeistä asioista. Tänä kesänä puolestaan kylmä on häätänyt minut sieltä useaan otteeseen. Nukkumökkeröni ainoa lämmitysjärjestelmä on tuikkukynttilät, joita joskus sytytän kymmeniä saadakseni vähän lämpöä ja kuivuutta yön varalle. Onneksi sain juuri viettää kuuden päivän jakson siellä oikein lämpimässä ja aurinkoisessa ilmassa.

Otin projektikseni raivata ja siivoilla miehen jäänteitä tontilta. Hän oli tuonut vuosien mittaan paljon erilaisia materiaaleja erinäisiin projekteihin, joiden piti toteutua ensi kesänä tai sitä seuraavana tai ainakin viimeistään eläkkeellä. Eivät toteutuneet eivätkä tulekaan toteutumaan, joten joutavat pois "droppaamasta mun tunnelmaa", kuten laulussa sanotaan. Kuskasin pienellä Toyotallani neljä kuormaa romua ja rompetta jäteasemalle. Sinne päätyi uskomaton määrä erilaisia purkkeja ja purnukoita - öljyä, maalia, laastia, liuotinta, kasvimyrkkyä, lannoitetta. En ole aikaisemmin tajunnut, kuinka paljon ongelmajätettä miehestä jää jälkeen.

Kuskasin myös kaksi kuormaa valmiita, kuivia klapeja äidilleni sekä kannoin skutsin puolelle pilaantunutta puutavaraa aikamoiset röykkiöt. Eräässä kasassa oli mädäntyneitä näreitä, joita kauan sitten talkoilla keräsimme, karsimme ja pinosimme odottamaan riukuaidan rakentamista. Ei tullut riukuaitaa, vaan mätänevän puun lemu. Yhdessä kasassa on halkaistuja tukin pätkiä, joista piti tulla järeä puutarhapöytäkalusto. Niitä en uskaltanut siirrellä, täytyy odottaa vahvoja apulaisia paikalle. Yhden pressun alta löysin pölkkyjä, toisen alta lautoja ja rimoja jne.

Löysin myös monta erilaista kivimateriaalia sisältävää kekoa ja kasaa. Liuskekiviä, tavallisia ja kattotiiliä, sementtilaattoja, leca- ym. harkkoja jne. Niistä kaikista oli tarkoitus tulla jotakin. Raahasin ne samaan paikkaan ja rakensin niistä kiviaidan tai oikeastaan ympäristötaideteoksen nimeltään "Viimein kivetkin loksahtavat paikoilleen". Taiteen tekeminen jatkuu uusien kivilöytöjen myötä. Ja sitten kun selkä antaa taas myötä.

Ympäristötaidetta syntyi myös vanhan raidan kannosta ja kivipallosta, jota mies käytti kuulanheittovälineenään. Teoksen nimi on "Elina, piste iin päällä."

Polttopuuksi meillä kasvaa ja kaatuu niin paljon materiaalia, että sitä ei ehditä pilkkoa eikä edes käyttää siinä tahdissa kuin tulee. Tämän kesän pölkkyjä jäi useaan pinoon odottamaan ensi kesää ja kirvestä.

Tämänkertainen työleirini oli erittäin antoisa. Samalla, kun järjestelin ja raivasin romua ja ryönää, järjestelin myös omaa mieltäni. Elämässä on paljon asioita, joita ei voi hallita ja suunnitella, joten on terveellistä tehdä jotain sellaista, mikä tuntuu olevan itsemääräämisoikeuden piirissä ja omissa käsissä. Erilaisten materiaalien kantaminen, lajittelu, erittely, järjestäminen, hävittäminen, säilyttäminen, latominen, listaaminen ja polttaminen tuottaa mielihyvää. Parempi järjestys, parempi mieli. Minulle tuli jäännöksiä selvitellessäni mieleen väkisinkin Saarnaajan ajatukset:

1. Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. 

2. Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika repiä istutus. 

3. Aika on surmata ja aika parantaa. Aika on purkaa ja aika rakentaa. 

4. Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä. 

5. Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet. Aika on syleillä ja aika olla syleilemättä. 

6. Aika on etsiä ja aika kadottaa. Aika on säilyttää ja aika viskata pois. 

7. Aika on reväistä rikki ja aika ommella yhteen. Aika on olla vaiti ja aika puhua. 

8. Aika on rakastaa ja aika vihata. Aika on sodalla ja aika rauhalla.

Fyysinen rasitus, saunominen, aurinko ja kohtuullinen syöminen antavat hyvät yöunet. Nukkumista rauhoittaa  varmasti myös se, että kun ei ole sähköä, ei katso illalla myöhään televisiota, lue tai somettele. Sitä on vain ryhdyttävä levollisin mielin nukkumaan.

Mikä on parasta mökkeröelämässäni? Tietenkin se, että työleiripäivän jälkeen pääsen saunomaan, jonka jälkeen voin vetäytyä nukkumökkeröön vanhuudenlepoon, oikaista koipeni ja kuunnella patteriradiosta selkokielisiä uutisia. Siinä sitä on elämisen makua kerrakseen. Ensi kerralla kerron vähän puutarhahommistani. On nimittäin aika repiä istutuksia.